16. elokuuta 2019

Brändön Lappo - pieni matkaopas saaristoidylliin


Blogiyhteistyö: Pellas Gästhem, Ravintola Galeasen ja Fiskarens Fru

Olen keväästä asti haaveillut pienestä matkasta saaristoon. Valokuvia, haastatteluita, aineiston keräämistä ja inspiraatiota tulevaan kirjaani sekä vain aidosta saaristolaismaisemasta nauttimista. Viime viikolla sain viettää kaksi vuorokautta Brändön Lappossa ja en voi muuta kuin suositella tätä paikkaa. Ihan kaikille! Lappo on idyllinen, kaunis, lumoava ja sympaattinen - yhtään liioittelematta, se on juuri kaikkia näitä. En oikein osaa edes sanoin kuvata, miltä tuntui seurata tuon pienen paikan elämää ja tutustua mitä mielenkiintoisimpiin ihmisiin haastatteluja tehdessä. Monta rohkeaa elämäntarinaa kuulin tänne muutosta, ja ennen kaikkea siitä, että se oli paras päätös elämässä. Lautat tulivat ja menivät ja rytmittivät arkea. Välillä tuuli toi meren tuoksun tullessaan, välillä oli sanoinkuvaamattoman tyyntä.  Opin uutta myös siitä, miten tuuli vaikuttaa veneilijöiden päätöksiin jättää poikkeamatta Lappossa tai milloin tuulisuhteet ovat edulliset pysähdykselle. Satakunnan peltojen ja metsien keskellä kasvaneelle tämä kaikki on edelleen niin uutta. Ja se kanervien tuoksu kallioiden lomassa! Kyllä jokin osa sydämestäni jäi tänne idylliin. 

Matka vaikkapa Suomen Turusta Lappoon kestää vain kolme tuntia, joten Manner-Suomesta on helppoa matkustaa autolla ja lautoilla Brändön Lappoon. Itse ajoin autolla täällä Ahvenanmaalla Vårdön Hummelvikiin, jonne jätin auton parkkiin ja hyppäsin noin kaksi tuntia kestävään saaristolauttaan. Lautta pysähtyi matkalla myös Enklingen ja Kumlingen satamissa. Jalankulkijoille nämä lautat ovat ilmaisia. Maksu peritään siis ajoneuvoista (pyörät, moottoripyörät, autot), eikä henkilöistä. Lautoilta löytyy lounaskahvila ja erittäin hyvä WiFi-yhteys (voittaa erään rautatieyhtiön ja suurien laivojen nettiyhteydet mennen tullen). Monille Saariston rengasreitti on tuttu, mutta oletkos kuullut Ahvenanmaan rengasreitistä? Esitteen siitä löydät täältä. Ja erittäin selkeästi saaristoliikenteestä (joka alkuun saattaa olla hieman sekavaakin kaikkine lauttoineen) täältä. Ålandstrafikenin aikataulut löytyvät puolestaan täältä, muistathan (varsinkin) kesäaikaan varata autopaikan hyvissä ajoin! 


Lappossa on kirjoilla noin 30 henkilöä, joista käytännössä marraskuisena tiistai-iltana saarella asuu vain reilu puolet (osa työskentelee lautoilla ja mm. Manner-Ahvenanmaalla arkisin). Siitä huolimatta täällä on ympärivuoden toimiva kyläkauppa ja kesällä tämä on jokaisen lomailijan unelmasaari monine palveluineen. Täältä löytyy vierasvenesatama, uimaranta, majoitusta, ravintola, vaateputiikki, käsityöputiikki ja neuletehdas, minigolf- sekä frisbeegolfrata sekä saaristomuseo. Kuka olisi uskonut, että näin pienestä ja idyllisestä paikasta voi löytyä kaikki, mitä ihminen lomallaan (ja elämässään) tarvitsee. Ja vielä vähän enemmänkin.

Tässä pieni matkaoppaani Lappon palveluihin - olkaapa hyvät!


Pellas Gästhem 

Pienen matkan päässä vierasvenesatamasta sijaitsee Vieraskoti Pellas. Pellaksessa on tarjolla majoitusta 2-6 hengen huoneistoissa ja kolmessa 2-4 hengen yöpymismökissä. Kaikissä näistä on oma keittiö/keittonurkkaus. Huoneistoissa on lisäksi oma WC ja suihku, mökkien suihku- ja WC-tilat ovat yhteiset.

Lisäksi tarjolla on täysin varusteltu lomatalo (3 makuuhuonetta) ja kaksi huoneistoa satamassa. Itse sain yöpyä kaksi yötä ihanassa Pellas Marina no1 -yksiössä. Se oli itselleni täydellinen paikka majoittua. Ikkunoista näkyi meri ja työskentelyn ja ruokailun yhteydessä sai seurata lautan saapumista satamaan. Ja koska rakastan valokuvata erityisesti venevajoja (heikkouteni) niin tuosta asunnosta ei tarvinnut montaa askelta ottaa tähän puuhasteluun. Asunnossa oli myös veden- ja kahvinkeitin, leivänpaahdin ja mikro sekä perusastioita.

Pellaksessa järjestetään myös monia eri kursseja, kuten vaikkapa nyt syyskuussa kajakkikurssi. Pellas  tarjoaa loistavat puitteet kurssien järjestämiseen luonnon rauhassa.

Pellas Gästhem
Lappoby

Kotisivu  I  Facebook  I  Instagram



Ravintola Galeasen 

Lappon keskustassa (eli siis käytännössä aivan satama-alueella, jossa suurin osa palveluista sijaitsee) sijaitsee kesäkauden auki oleva ravintola Galeasen. Ravintoloitsija Pekan sanoin täällä ravintolassa tehdään ruokaa "kunnon voilla ja kuohukermalla". Lammas ja kala on taattua lähiruokaa Kumlingestä ja lähimeriltä. 

Itse söin alkupalaksi graavisiikaröörää ja mätiä Kastelholman linnalimpun kera  ja pääruoaksi lammasburgerin maalaisperunoilla. Ruoka oli erittäin maistuvaa, enkä ennen ole näin hienossa maisemassa syönytkään. Ulkoterassilta ja ravintolasta on suora näkymä merelle (ja niihin venevajoihin)! Seuraavana päivänä kävin vielä uudestaan nauttimassa ihanista merinäkymistä ja ahvenanmaan pannukakusta (mitä en muuten koskaan aikaisemmin ole syönyt missään kahvilassa tai ravintolassa, usko tai älä!). Erittäin maukasta oli - suosittelen!


Fiskarens Fru 

Lappon vanhalla koululla on Fiskarens Frun tehtaanmyymälä - erittäin ihastuttava käsityöpuoti. Fiskarens Fru on erikoistunut neuleiden ja painotuotteiden valmistukseen. Villapaidat ja -housut, pipot, painotuotteet, korut ja ihanan värikkäät lankarullat lähtevät täältä helposti vierailijan mukaan, niin ihastuttavia ne ovat. Suosittelen myös maistamaan kahvilapuolen pullia kahvin kanssa, valehtelematta Tuulan leipomat pullat olivat elämäni parhaimmat. 

Lappo skolan
Lappoby

Kotisivu I Facebook  I  Instagram   





Vierassatama

Vierassatama on auki toukokuusta syyskuun alkupuolelle. Venepaikkoja satamassa on noin 90 ja satamamaksu sisältää sähkön, saunan, suihkut, veden, septitanktin tyhjennyksen, jätehuollon ja muut sataman palvelut. 

Satama sijaitsee päivämatkan päässä mm. Uudestakaupungista, Salosta, Nauvosta, Iniöstä ja Naantalista. Sataman välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös polttoaine-automaatti, joka soveltuu myös isommille veneille.   










Saaristomuseo

Saaristomuseo sijaitsee noin sadan metrin päässä vierassatamasta. Satamassa on mahtava kattaus saaristolaiselämän kalastus- ja metsästyskulttuuria sekä noin kymmenkunta saaristossa käytettyä puuvenettä. Laaja kokoelma vanhoja valokuvia kertoo elävästi millaista elämä ennen saaristossa oli. Myös vanhasta postitiestä meriteitse on hienosti kerrottu tässä museossa. Opastusvihkoja löytyy myös suomeksi (ja tämänkin kesän opas oli suomenkielinen). 





Lisäksi Lapposta löytyy siis kyläkauppa, kirjasto, taiteilija Finviks Paul, minigolf- ja frisbeegolfrata, vaellusreitti sekä Sjöboden-puoti, jossa myydään PelleP:n ja Noolan vaatteita sekä ahvenanmaalaisen Guldvivan koruja.

Tutustu ihmeessä myös Lappon omiin nettisivuihin täältä!

Ja pienenä jälkikirjoituksena vielä todettakoon, että Lappo on siitäkin erityinen paikka, että monet tänne ajautuneet yrittäjät ovat mantereelta tulleita suomenkielisiä. Palvelua saa siis erittäin monesta paikasta myös suomeksi. Tämä on siis myös ummikko-suomenkieliselle turistille hyvä ensiaskel Ahvenanmaan lumoihin!


Juttu on tehty blogiyhteistyönä Gästhem Pellaksen, Ravintola Galeasenin sekä Fiskarens Frun kanssa. (Majoitus ja ravintolaruokailu saatu, syksyinen arvonta tulossa FF:n kanssa).








Frisbeegolfrata on erityisen
kaunis merimaisemineen


Tiina pyörittää sekä Pellasta että kuvan Sjöboden-putiikkia

Saaristomuseo





Lautat ovat elävän saariston elinehto

Pellas Gästhem
Huoneistoni yläkerrassa oli myös parisänky nukkumasopissa.

Näkymät huoneestani - Pellas
Marina no 1




Fiskarens Fru



Fiskarens Fru / Tuula esitteli neuletehtaansa (oma
mummunihan on siis tällaisilla työkseen ommellut, joten tämä oli
itselleni ihan erityistä päästä näkemään!)


Kyläkauppa






11. elokuuta 2019

Ahvenanmaalaista peltileipää Helsingissä

Blogiyhteistyö: Niska Helsinki

Itse en ole mikään risteilyjen ystävä, mutta aina silloin tällöin käyn päiväristeilyllä Helsingissä. Tai siis sillä nimikkeellä ostan liput itselleni, kun lähden työmatkalle tai ystäviä tapaamaan pääkaupunkiimme. Viikkarin laiva täältä meiltä lähtee talviaikaan kello 23.45 (kesällä jo 22.55) ja tulee takaisin reilun vuorokauden jälkeen 04.25. Aikaa maihin jää kesäisin noin kahdeksan tuntia (talvella vähemmän) ja nyt maanantaina ehdin hyvin tuossa ajassa tavata rakkaita ystäviäni pitkästä aikaa (yksi meidän nelikosta asuu Costa Ricassa, joten nämä ovat harvinaista kultaa nähdä koko porukalla) ja käydä testaamassa ahvenanmaalaisia peltileipiä.


Olenkin jo joskus aikaisemmin kehunut Pub Niskan peltileipiä (eli siis makuhermoja hiveleviä pizzoja) täällä blogissa. Pub Niska on ahvenanmaalaisen huippukokin Michael Björklundin kehittelemä ravintolakonsepti ja tällä hetkellä Pub Niskoja löytyy Maarianhaminan lisäksi Vaasasta, Turusta ja nykyään myös siis Helsingistä! Helsingin Pub Niska (Niska Helsinki)  sijaitsee Ahvenanmaalle matkaavan näkökulmasta myös aivan loistopaikalla - Katajanokalla. Itse kävin ystäväni Mirkan kanssa maistelemassa miltä ahvenanmaalainen peltileipä maistuu mantereen puolella juuri ennen kotimatkani alkamista. Ravintola on vain kivenheiton päässä satamasta, joten matkatunnelmaan voi päästä hyvin jo mantereen puolella. Ruoka oli niin maukasta ja täyttävää, että jälkiruokapizza (mistä olen jo pitkään haaveillut) oli valitettavasti jätettävä väliin. Muuten minut olisi varmaan pitänyt vierittää tai kantaa laivaan. Heh. 

Peltileipien maukkauden salaisuutena on mm. ahvenanmaalainen juusto ja muut ahvenanmaalaiset ainesosat. Ainut ongelma täällä paikassa on se, että hyviä vaihtoehtoja on liikaa. Itse en ainakaan meinannut osata päättää mitä tilaisin.  Puntaroin kolmen pizzan välillä ja päädyin lopulta Ceciliaan (mm. ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa ja rucolaa) ja juomaksi valitsin ahvenanmaalaista omenamehua (Grannas Äppel). Mirka tilasi Kickan-pizzan, josta kerrotaan ruokalistassa seuraavaa: "Kickan oli Niskan nopein vene, jolla oli peräti 16 solmun huippunopeus".

Ravintola on oikein viihtyisä ja kesällä voi nauttia ruokansa myös ulkona, merellisissä tunnelmissa. Uutuutena listoilta löytyy myös vegaaniset pizzat. Itse palaan tänne aivan varmaan uudestaan ja voin suositella ravintolaa kenelle vain. Näin herkullisia pizzoja on vaikeaa muualta löytää!


Niska Helsinki
Kanavaranta 3-7, Helsinki

Instagramiin pääset tästä.
Kotisivut löytyvät täältä.
Facebookia pääset katsomaan täältä. 

Juttu on tehty blogiyhteistyössä Niska Helsingin kanssa. (Peltileivät ja juomat saatu.)




Ystäväni Mirka, myöskin matkabloggaaja

Meitä palveli mm. Jonna, jonka kanssa
löydettiin heti yhteisiä tuttuja Ahvenanmaalta. :)

Hei, hei Helsinki!
Seuraavaan kertaan! 




4. elokuuta 2019

Merimaisemat

Olen järvi-ihminen. Edelleen. Merimaisemat kuitenkin ovat vieneet sydämeni. Laskeskelin tuossa pari päivää sitten, että tulen tässä 13 päivän aikana käyttämään laivoja ja lauttoja 35 tunnin ja 15 minuutin edestä. Onneksi sentään välillä on näin ihana auringonlasku kuin reilu viikko sitten. (Se matka ei ole noissa tunneissa..). Jaanpa teille siis muutaman kuvan, toivotan ihanaa sunnuntaita ja lähden Föglön lauttaan!