13. toukokuuta 2019

Yrittäjänä Ahvenanmaalla, osa 1 - Ensiaskeleet & Matkavinkkini Iltalehden verkkosivuilla

Miljoona kertaa olen meinannut kirjoittaa tarkemmin yrittäjyydestäni, johon heittäydyin helmikuussa. Ajatushan kyti mielessäni jo pidemmän aikaa (lue: koko syksyn) ja selvittelin miten voisin saada starttirahaa, täällä kun ei siis starttirahaa ole samoin kuin siellä mantereella. Koko tästä byrokratian määrästä voisin kirjoittaa tarkemmin myöhemmin, mutta kiteytettynä kaikki meni näin: 
Marraskuussa tein päätöksen yrittäjyyteen heittäytymisestä.
Palautin täytetyn "starttiraha"hakemuksen joulukuun alussa.
Tammikuun odotin ja hajoilin ja odotin. 
Helmikuun alussa pääsin starttirahan myöntämista edellyttäviin haastatteluihin. "Starttiraha" myönnettiin.
Helmikuun puolivälissä yritykseni oli virallisesti pystyssä. Yrityksen virallinen nimi on niinkin persoonallinen kuin... Tattadattadaaa: Tiina Fjellander. 

Nimivaihtoehtoja oli useampia, mutta päädyin tähän. Tiesin, että tulen kirjoittamaan artikkeleita omalla nimelläni ja siksi esimerkiksi mieheni ehdottama Tixu Media olisi vähän mennyt sivuraiteille artikkeleiden kohdalla, vaikka muussa se olisikin saattanut toimia. Ja mitä minä sitten teen?
Kirjoitan artikkeleita, käsikirjoitusta ja kirjaa.
Haluan auttaa ahvenanmaalaisia yrityksiä suomenkielisten turistien tavoittamisessa: teen käännöstöitä ruotsista suomeksi, autan some-markkinoinnissa ja sisällöntuotannossa. Tuotan siis sisältöä someen ja printtiin sanoin ja kuvin.
Nettisivutkin olen jo yhdelle asiakkaalle tehnyt. Omat kotisivut ovat tämän viikon projekti.
Käytännössä teen kaikkea sitä mitä aikaisemminkin. Nyt vain omissa nimissäni, oman yrityksen kautta ja enemmän omia unelmiani toteuttaen. 

Tammi-, helmi- ja maaliskuussa olen käyttänyt siis lukemattoman määrän aikaani kaikkien mahdollisten asioiden selvittämiseen. Se on vienyt ihan liikaa aikaani. Se on vienyt voimiani. Nyt kuitenkin tiedän jo suhteellisen paljon Alv:n maksamisesta (ensimmäiset olen jo tilittänyt tunnollisesti Verohallitukselle), kirjanpidosta (hoidan itse), vähennyksistä, laskutuksesta (nekin hoidan itse), eri pankkien vaihtoehdoista ja aika monesta muustakin asiasta. Olen hakenut erinäisen määrän lippusia ja lappusia ja lähetellyt niitä sitten eteenpäin milloin minnekin. Virkatodistus tiesi paremmin kaikki vanhat osoitteeni kuin mitä itse muistinkaan. Ja sain myös Ahvenanmaan maakuntahallitukselta elinkeinoluvan yritykseni harjoittamiseen. JES! Se tosin pitää uusia muutaman vuoden päästä, kun en ole vielä asunut täällä viittä vuotta eikä minulla sen johdosta ole kotiseutuoikeutta. Kotiseutuoikeus olisi taannut kertaheitolla pysyvän elinkeinoluvan. Ja siinä olisi taas säästynyt 80€ rahaa. On muuten kuulkaas aika kallista alkaa yrittäjäksi; KAIKKI maksaa.

Tammikuun odottelun aikoihin laitoin kuitenkin rattaita pyörimään muutenkin kuin vain byrokratian selvittelyjen osalta. Yhtenä konkreettisena askeleena oli matkani Matkamessuille. Siellä tapasin mm. Finnlinesin väkeä ja sovimme "testiartikkelin" kirjoittamisesta heille. Tammikuussa hain myös mm. Eckerön kunnan elinkeino- ja kulttuurielämän kehittäjän pestiä, joka olisi 8h/viikko. 


Helmikuussa minut palkattiin Eckerön kunnalle konsultiksi (laskutan siis yritykseni kautta enkä ole palkkasuhteessa heihin, siksi nimikkeeni on konsultti :) ). Siihen työnkuvaan kuuluu mm. markkinointia, lautakunnan kokousten pöytäkirjojen laatimista ja täyttämistä (ruotsiksi! Tämä on haastavin osa tämän hetkisessä työssäni, siis virallista kieltä ja lakipykäliä ruotsiksi..), tonttikauppojen asioiden hoitoa ja miljoonaa muuta asiaa. Viime viikolla käytin useamman tunnin mainosten suunnitteluun ja taittamiseen. Työaikani ylittyy tällä hetkellä todella paljon, teen kesän tunteja reippaalla tahdilla etukäteen. Pian voin täälläkin kertoa enemmän kaikesta mitä olen puuhaillut. Mutta laittakaapa Instagramin puolelta ´Eckerö, Åland´ seurantaan niin näette ainakin jotain työstäni siellä. 


Monen monta kertaa olen ehtinyt miettiä ja pohtia, että kannattiko tämä. Onko tässä mitään järkeä ja miten tämä ikinä tulee toimimaan ja kauanko tässä kestää, että saan nähdä jotain tulosta kaikesta raatamisesta. Varsinkin täällä Ahvenanmaalla. Täällä kun kaikki toimii suhteilla ja minulla niitä ei vielä kovinkaan paljoa tässä vaiheessa ole. Yhden artikkelin sain jo aikaa sitten myytyä, mutta sen julkaisu on vain odotuttanut itseään. On tuntunut siltä useamman kerran, että kaikki asiat vain matelevat. Ovat suorastaan jumissa. Muutenkin kevät on ollut hieman rankkaa aikaa ja voimavarat eivät ole normitasoilla ollenkaan, niin on siinä epäilyjä hiipinyt jo useampaan kertaan pääkopan sisälle. Ja niitä omia kykyjä on tullut epäiltyä erityisesti muutaman kerran; osaanko enää kirjoittaa, osaanko muka tehdä hyvät kotisivut, osaanko minä nyt muka vielä jotain ja ja ja... Väsyneenä sitä varmaan useampikin meistä epäilee itseään? 

Mutta silti, SILTI, olen niin tyytyväinen tähän valintaani! Olen kuin luotu tähän. Työkokemukseni, persoonallisuuteni, lahjani (mm. projektien hoitaminen) ja taiteilijaluonteeni ajankäytön suhteen - kaikki sopivat kuin nakutettu tähän. Suurena syynä tälle valinnalle oli myös se ("tavallisen" 8-16 työn sijaan), että emme halunneet joutua siihen tilanteeseen, että lapsemme joutuisivat iltapäivisin olemaan monta tuntia ilman meitä vanhempia kotona ja eskarilainen pitkää päivää eskarissa. Nyt olen iltapäivisin kotona (ja nipistän työtunnit sitten jostain muualta). Tänäänkin kyllä tein iltapäivän hommia kun lapset leikkivät keskenään, kuten aika monena iltapäivänä tässä lähipäivinä. Mutta olemme jo kaikki tottuneita tähän, että äiti naputtelee koneella vaikka vieressä olisi kolmas maailmansota siitä, kenen legot tai lippis nyt on varastettu ja keneltä. Lapset kyllä pitävät siitä, että saavat olla kotona. Koulu ja eskari ja harrastukset vievät energiaa siinä määrin, että iltapäivisin on hyvä latautua kotosalla. 

Muutama kuukausi sitten tajusin myös sen, että niin, minähän olen yrittäjien lapsi. Isä ja äiti vain tekivät töitään enkä ikinä ajatellut sitä millään tavoin sen kautta, että he olisivat yrittäjiä. Isä teki metsähommia ja äiti käsitöitään. Se oli minulle normi eikä mikään "he ovat yrittäjiä"-ajatelma. Mutta niin vain he olivat. Ja niin olen nyt minäkin. Ehkäpä tämä siksikin tuntuu vain niin kovin luonnolliselta.

Nämä kolme kuukautta ovat tuntuneet siis välillä TO-DEL-LA pitkiltä. Viime viikolla sain kuitenkin iloita ja riemuita yrittäjyyteni ensihedelmistä. Yksi niistä oli sen tammikuisen Matkamessu-reissun hedelmää. Kirjoitin jutun matkavinkeistä lapsiperheille. Se on nyt pyörinyt Iltalehden verkkosivuilla pari päivää. Rantapallo on toteuttanut jutun kaupallisessa yhteistyössä Finnlinesin kanssa. Minä olen kirjoittanut ja kuvannut materiaalin. Käy ihmeessä lukemassa sillä aikaa, kun odottelet yrittäjyyteni seuraavaa päivitystä! :)

Onkos täällä lukijoiden joukossa myös yrittäjiä? Kauanko on yrittäjyyttä takana ja minkälainen yritysideasi on? Jaa ihmeessä vähän tarinaasi tuohon kommentteihin. 


7 kommenttia:

  1. Hei! Kuulostaa mielenkiintoiselta, vaikka en itse yrittäjä olekaan tai sellaisesta haaveile. Menee vähän aiheen vierestä, mutta tiedätkö suomenkielisiä Ahvenanmaasta kertovia blogeja tai muita hyviä sivustoja? Tai no voi ne olla englanniksi tai ruotsiksikin. Luen sinun blogiasi sekä lisäksi Saarten ja luotojen maata. Kaipailisin juuri näiden blogien kaltaista lukemista enemmänkin: siis kirjoituksia Ahvenanmaalla asuvien näkökulmasta. Kesäretkijuttujahan kyllä löytyy monesta blogista, mutta haluaisin lukea ihan arkisesta elämästä Ahvenanmaalla :)

    VastaaPoista
  2. Hei, tiedän muutaman täältä bloggaavan:

    - Kristiina K, suomeksi, https://kookoo52.blogspot.com

    - Alexandra, ruotsiksi, https://sevendays.vasabladet.fi/bloggar/alexandra

    - Annika, englanniksi, http://ooh-land.com/

    Toivottavasti näistä on iloa! :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä minä ihan hengästyin kun luin mitä kaikkea jo olet yrittäjyytesi puitteissa tehnyt! Eikö olekin ihanaa kun saat toteuttaa unelmaasi? Toivon todella että saat ideoitasi tuottamaan ja voit tehdä tuota ihan täysipäiväisenä työnäsi. Onnea matkaan ja kiva kun linkitit blogini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä ihanaa!
      Ja tietenkin ja mielelläni suosittelen blogiasi. :)

      Poista
  4. Lämpimät onnittelut rohkean ja ylvään valintasi johdosta!

    VastaaPoista
  5. Tiina, oled todella rohkea esikuva! Sinun kirjoitustasi oli innostavaa lukea! Kiitos siitä! Minä olen hengeltäni yrittäjä, eli olen KAUAN siitä haaveillut. Ja juuri tänään aamuyönä itseasiassa n 5 maissa päädyin siihen että todennäköisesti tulee ottaa oma nimi Janne Kütimaa yrittäjän nimeksi ja myös kotisivujen nimeksi. Mulla on varmasti ollut 1000 vaihtoehtoa ja sen takana asia on odottanut monella tavalla. Luin kirjoituksesi tässä ja se jotenkin vahvisti tätä valintaa - etu+sukunimi :) Ihan ok. Kiitos siitä! Minulla on monia ideoita myös ja siksi iloitsen että sinä teet omat todeksi. Se on niin inspiroiva. Haluan mielelläni kuulla lisää kun tässä asiassa edistyt. Siunauksia sinulle matkan varrella! Olet hyvissä käsissään!

    VastaaPoista