17. tammikuuta 2019

Tallinna: Balti Jaama Turg (ja kahvila- & ravintolavinkki)

Balti Jaama Turg (Asemantori) on hiljattain remontoitu kauppahalli Tallinnan ytimessä - ja yhtä hienoa kauppahallia saakin hakea! Viikonloppuna teimme ystäväni kanssa Balti Jaamalle pikavierailun. Seuraavalla reissulla aion kyllä varata sinne paljon enemmän aikaa. Kun viitisentoista vuotta sitten vierailin säännöllisen epäsäännöllisesti aivan lähistöllä asuvien ystävieni luona, oli asematunnelissa kävellessä välillä jopa vähän pelottava fiilis. Ja ne rakennukset - aika neuvostoajan fiilishän niissä oli. Vain muutama syksy sitten napsimme siinä edustalla ystäväni kanssa kuvia, niissä maisemissa sai kivoja urbaanikuvia. En siis voinut uskoa silmiäni, kun näin Balti Jaama Turgin kuluneena viikonloppuna. Muutos oli valtava!






Siellä täällä oli ihania vihannesten, pähkinöiden ja kotitekoisten säilykkeiden myyntikojuja. Pienet suloiset rakennukset katetulla alueella olivat erittäin kutsuvia. Niissä oli toinen toistaan ihanampia kahviloita ja leipomoita. Ei oikein tiennyt minne olisi asettunut istumaan. Päädyimme kuitenkin sisätiloissa sijaitsevaan (ja ilmeisesti aivan hiljakkoin avattuun) kahvila So Brooklyniin. Kahvila oli kuin vaaleanpunainen unelma - sopi siis hyvin meidän "tyttöjen illan" teemaan. Ensi kerralla tänne pitää tuoda ehdottomasti myös jälkikasvu ihastelemaan toinen toistaan hienompia leivoksia. Kahvi oli hyvää ja mokkaleivonnaiseni erittäin maistuvaa - täydellinen yhdistelmä rentouttavan hieronnan päätteeksi! Myös saarenmaalaiset Öun-juomat ovat ehdottomia suosikkejani Eestissä. Heidän tuotteensa muistuttavat hieman täällä meidän lähellä sijaitsevaa Amaliaan limonaditehdasta. Ja näin ahvenanmaalaisena omenalimonadi jos joku maistuu herkulliselta. Ja tuo todellakin maistuu aidolle tuorepuristetulle omenalle (ja raparperille), eikä sisällä lisäaineita. Suosittelen! 









































Lounaalla kävimme kauppakeskus Solariksessa sijaitsevassa pasta- ja pizzaravintola Vapianossa. Itselleni ko. ravintola oli ihan uusi tuttavuus, mutta käsittääkseni saman saksalaisketjun ravintola löytyy myös Helsingistä. Kun ravintolaan tullaan, aikuiset saavat luottokorttia muistuttavan tilauskortin. Sillä voi tilata kaksi pasta/risotto annosta kerrallaan; annokset valmistetaan silmien edessä. Kortti laitetaan lukijaan ja myyjä näppäilee ostettavat annokset siihen. Pizzoja voi tilata useammankin kerrallaan ja ne noudetaan valmistumisen jälkeen tiskiltä. Alkuun tämä tuntui hieman sekavalta nälkäisten lasten kanssa. Piti myös tarkkaan miettiä, kuka oikein käy jonottamassa ja minne, kun korteilla sai vain kaksi annosta kerrallaan. Meillä kaikki lapset päätyivät pizzaan, joten jonotin ne yhdellä kertaa ja mies vastaavasti hoiti meidän pasta-annokset. Ravintolasta poistuttaessa kortilta luetaan ostokset ja maksetaan ne. Yritimme ystäväni kanssa poistua ravintolasta (hierontaan...) ennen miehiämme ja lapsia ilman noita kortteja, mutta sepäs ei käynytkään. Ravintolasta ei siis päästetä pois ilman kortin palautusta ja sillä olevien ostoksien maksamista. Ei edes vaikka kuinka kerroimme miehiemme maksavan.

Itse söin pasta-annoksen, jossa oli talon omaa pestoa ja pinjansiemeniä. Annoksen hinta oli 7,50 €. Lapset söivät kivat pizzat, jotka maksoivat 4,50 - 4,90 €. Kaikki oli oikein herkullista ja voin suositella paikkaa kaiken häsläyksenkin jälkeen - näköalat olivat
myös hyvät. Ja saimme 11 hengen seurueellemme pöydän, jonka keskellä komeili oliivipuu. Tämä oli oikein hyvä uusi tuttavuus, vaikka ei nyt rakastamaani virolaista ruokakulttuuria tarjoillutkaan.

Mikä on sinun suosikkiravintolasi Tallinnassa?










Balti Jaama Turgin maisemissa syksyllä 2016

4 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä. Tuo kauppahalli kiinnosta, kauppahallit ovat ihania paikkoja. Kun asuimme Latviassa, kävin usein kauppahallissa hakemassa kukkia, vihanneksia, juustoja, marjoja jne. :)

    Ihanaa viikonloppua. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kanssa rakastan kauppahalleja - ne on monesti niin kulttuurin sydän! Tää on kyllä niin moderni ja hieno, ihana! Yleensä en uusista tykkää, mutta tää on ehdoton poikkeus!
      Latvia on kanssa ihana paikka, vaikka olenkin aika hätäisesti siellä vuosia sitten käynyt.
      Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista