26. syyskuuta 2018

Kuvia Sadonkorjuujuhlilta



Viikonloppuna täällä vietettiin Sadonkorjuujuhlia. Koska olin liikenteessä yksin kolmen lapsen kanssa, olin jo etukäteen päättänyt että keskitymme vain muutamaan vierailtavaan kohteeseen. Lauantaisena aamupäivänä suunnitelmamme vielä vähän muuttuivat ja niin päädyimme vierailemaan ainoastaan kahdessa kohteessa; Bolstaholmin ja Haga Kungsgårdenin tiloilla. Näiden lisäksi tarjolla olisi viikonlopun aikana ollut 48 muutakin kohdetta, eli varmasti jokaiselle jotakin. 

Sää suosi jälleen tälläkin kertaa, vaikka tuuli oli aika hurjaa. Onneksi sekin iltaa kohden leppyi. Ajoimme aluksi Saltvikissa sijaitsevan Haga Kungsgårdenin maitotilalle. Oletkin ehkä saattanut tämän tilan isäntäpariin törmätä ahvenanmaalaisissa maitotölkeissä. Tila on perustettu 1550-luvulla kuningas Kustaa Vaasan toimesta, siitä juontaa juurensa tilan nimikin. 1800-luvun lopulla tilalla on toiminut meijerikoulu. Tilalla on siis pitkät perinteet ja tänä päivänä tilalla on 290 lypsävää lehmää. Lisää tilasta voit lukea ruotsiksi täältä

Tilalla maistelimme juustoja, makkaroita ja fikasimme Ålandsmejerietin eli paikallisen meijerin erittäin hyvää (ja normaalisti erittäin tyyristä) jäätelöä. Ratkoimme rastiradan pähkinöitä, ihailimme hevosia,lehmiä ja kanoja, tutkailimme traktoreita ja pojat polkivat Smart Parkista ja Leklandetista tuoduilla polkuautoilla. Ja sitten olikin aika jatkaa toiselle tilalle Getaan. 

Getassa sijaitsevan Bolstaholmin tilan juuret yltävät 1400-luvulle saakka. Tänäpäivänä tilalla on nelikymmenpäinen lihakarja ja liha teurastetaan ja paloitellaan tilan omalla teurastamolla. Vappuna tilalla aina järjestetään vasikoiden laitumelle kirmaus ja Sadonkorjuujuhlat Bolstaholmin tilalla ovat jo erittäin tunnettu perinne paikallisten mielissä. Bolstaholmin hampurilaiset ovat jo käsite sinänsä. 

Tänä vuonna sain todeta että meidän lapsemme ovat jo niin isoja, että kasvomaalaus ei enää heitä kiinnosta. Sen sijaan ajelimme paloautolla, traktorin peräkärryllä tilan historiasta kuullen,  pojat kokeilivat hevosratsastusta ja rodeolaitteen selässä pysymistä. Heinäpaaleista etsittiin suklaarahoja ja polkutraktoreilla yritettiin polkea mahdollisimman kovat ajat. Eniten koko viikonlopussa itse odotin kansallispukukulkuetta. Lauantaiksi oli koottu yhteen kaikkien Ahvenanmaan kuntien (16) kansallispuvut, ja nyt niitä esiteltiin innokkaille katsojille, saatiinpa muutama kansantanssikin nähdä. Olen itse aikanaan tanhunnut kahdeksan vuotta ja kansallispukuja on tullut kannettua päällä sen mukaisesti aina kesähelteistä talven pakkasiin, ja useita kertoja. Kansallispuvuista kirjoitan  myöhemmin vielä erillisen postauksen.

Molemmilla tiloilla oli myös runsaasti muita myyjiä, palveluiden tarjoajia ja yhdistyksien esitelijöitä. Sipuleita, perunoita, tyrnimehua, tuorepuristettua omenamehua, kukkaasetelmia, juhlapalveluita, SPR:n elvytysharjoituksia ja niin edelleen.  En voi edelleenkään muuta kuin suositella Sadonkorjuujuhlia! Tapahtuma on ilmainen, ja tarjontaa on niin laidasta laitaan että varmasti jokaiselle löytyy jotakin! Kannattaa varata ensi vuoden päivät jo kalenteriin ja ruveta suunnittelemaan retkeä Ahvenanmaalle. 



Haga Kungsgård:












 Bolstaholm:












21. syyskuuta 2018

Vuoden kohokohta - Sadonkorjuujuhlat

Takana on intensiivinen viikko ja tämänkin tekstin näpyttelin suurimmaksi osaksi eilen kännykällä sängystä, kun unihiekka jo painoi silmiä. No, eihän niiden kuvien lisääminen sitten onnistunutkaan puhelimella ja julkaisu siirtyi tähän hetkeen. Halusin nopeasti jakaa pari riviä ja muutaman kuvan viime vuoden Sadonkorjuujuhlilta. Vuosittainen tapahtuma alkaa siis jälleen tänään, ja on ehdottomasti minun suosikkini kaikista ahvenanmaalaisista tapahtumista. 

Kun muutimme tänne en ollut kuullutkaan moisesta tapahtumasta. Ja kun menin ensimmäistä kertaa tutustumaan niin yllätyin, innostuin ja rakastuin! Ihan mieletön tapahtuma. Hienoja koristeluita ja loppuunmietittyjä yksityiskohtia. Useat maatilat avaavat siis ovensa ja tiloille saa pitkin viikonloppua mennä tutustumaan, syömään, ostelemaan paikallisia tuotteita ja vaan nauttimaan tunnelmasta. Kohteet vaihtelevat osittain vuosittain, osa paikoista on auki vuodesta toiseen ja ne sijoittuvat pitkin Ahvenanmaata. Lapsille on paljon ohjelmaa - suosituinta lienee kultarahojen etsintä heinäpaaleista! Traktoreita, lampaita, lehmiä, kanihyppelyä ja vaikka mitä. Jokaisen esillä olevan pitää täyttää tietyt kriteerit saadakseen olla mukana. Ihmisiä saapuu bussilasteittain sekä mantereelta että Ruotsista. Ja tänä vuonna jos joskus lisätulot kovan viljelyskauden kokeneille pienyrittäjille ja maanviljelijöille ovat erityisesti tärkeitä. Kuivuus tuntuu vieläkin erinäisinä vaikutuksina.

Lisää tunnelmia viikonlopun jälkeen, tässä maistiaisiki viime vuoden tunnelmia kuvien muodossa. Lisätietoja löydät täältä  nettisivuilta ja täältä löydät yhden videon - kurkkaa ihmeessä!

(Kuvia olen napsinut useasta eri paikasta: Bolstaholm, Haga Kungsgård, Vestergård, Lumparlandista jossa usea tila vierekkäin sekä Pellas.)








14. syyskuuta 2018

Tyrni - lempimarjani

Ensikosketukseni tyrniin tapahtui neljätoistavuotiaana. Äitini järjesteli rippijuhliani ja sai jostain ihmeestä päähänsä tehdä jälkiruoaksi tyrnijäädykettä. Minä en edes varmaan tiennyt mitä se tyrni oikein on. Kun sitten maistoin tyrnimehutiivistettä, hyi että kun se oli vahvaa ja pelkäsin mitä ihmeen herkkua siitä edes saisi tehtyä. No, jäädyke vei kielen mennessään ja olin sen jälkeen myytynä tyrnille. 

Tyrni on aina minulle ollut luksusmarja. Ei niitä ole ikinä kasvanut siellä missä olen asunut, siis luonnonvaraisesti. Eikä kyllä koskaan omalla pihallanikaan. Kun sitten muutto Ahvenanmaalle koitti parisen vuotta sitten, iloitsin että viimein pääsisin tyrnien kimppuun. Mutta missäs niitä sitten onkaan? Huutelin paikallisten tuttujen perään ja epäröiden sain vastauksia. Halusin kuitenkin löytyy niitä ihan luonnosta. Lähteä tyrnimetsään, vaikka puskissa meren rannalla kasvavatkin. Ja löysinhän minä lopulta. Ja yhtäkkiähän silmäni avautuivat tunnistamaan ja näkemään niitä puskia joka puolella. Oranssi meri oli syyskuussa vastassa kaikkialla. 

Joltain sain sitten neuvoksi että niiden poimintaa pitää odottaa kunnes yöpakkaset tulee, silloin ne ovat parhaimmillaan. No en odottanut. Ja se ensimmäinen kesä oli niin pitkä ja lämmin, että kun menin syyskuun alussa poimimaan niin tyrnit vain hajosivat käsiini. Piti kuin silkkihansikkain kerätä. Piikkien keskellä. Lirts lärts ja mehua ruiskui paidalle ja valui kämmeniä pitkin ilkeästi sinne hihan alle. Sain kuitenkin pienen annoksen kasaan. Ja kultaa ne sitten olivatkin. Säästellen niitä käytin tuolta pakkasesta. Olisi ollut ihanteellinen tilaisuus kerätä sellaisella mehustinkerääjällä suoraan mehuksi pulloon. Mutta eihän minulla sellaista ole. Enkä edes piittaa siitä mehusta. Marjoja niiden olla pitää. 

Viime vuonna sitten sainkin jo isomman määrän ja tiesin minne suunnata. Tänä vuonna myös suuntasin vanhalle paikalleni, mutta siellä oli joko joku muukin jo ollut tai sitten kuiva kesä oli verottanut saalista. Vähän kuitenkin sain kasaan. Mutta sitten ystävä kutsui pihalleen keräämään. Ja hänellä olikin oiva työväline siihen, putkilo pussiin kiinnitettynä. Niin paljon tuskattomampaa ja nopeampaa. Ihanaa. Ja eilen kun tytär tuli samaisen tutun kyydillä harrastuksistaan, oli hänellä kotiintuomisinaan lähes litra poimittuja tyrnejä minulle. Oi että! 

Mites minä sitten käytän niitä?
Säästellen ripottelen turkkilaisen tai kreikkalaisen jogurtin päälle. Pähkinöitä, hunajaa ja tyrniä. 

Sitten yksi suosikkini on smoothie. Siihen laitan: 
- piimää tai luonnon jogurttia 
- tuoretta inkivääriä 
- chian siemeniä 
- banaania ja
- tyrnejä

Ja ihan ensimmäisistä itsepoimituista tein jäätelöä. Olen saanut ystävältäni reseptin, johon ei tarvita jäätekökonetta. Kermaa ja kondensoitua maitoa (eli tosi terveellistä, heh) ja sitten mitä ikinä haluaa laittaa joukkoon niiden lisäksi. Ekalla kerralla laitoin vähän kinuskikastiketta (kun oli lasten juhlista jämäksi jäänyt) ja niitä tyrnejä. Tyrni tasapainottaa tuota muuten niin ällömakeaa jädeä mahtavalla tavalla kirpeällä maullaan. Tosi hyvää! Ja kyllä minulla nyt on suunnitelmissa kokeilla itsekin sitä jäädykettä. Ja kiisseliä! 
Miten sinä käytät tyrniä? 

P.S Tiesitkö, että sadassa grammassa tyrniä on 165 mg C-vitamiinia (päivittäinen tarve on 75 mg ja appelsiinissa vastaavasti 100 grammassa on "vain" 51 mg C-vitamiinia!)!?










9. syyskuuta 2018

Koulua ahvenanmaalaisittain


Tässä se kauan sitten lupaamani koulupostaus nyt on. Koululaitos täällä on melkein samanlainen kuin siellä mantereellakin, mutta onhan siinä kuitenkin jotain eroja. Anoppini on opettaja Ruotsissa ja sitä kautta on tuo ruotsalainenkin koulumaailma jollain tavalla tullut tutuksi. Ja tietenkin mieheni koulukokemuskertomusten kautta. Sanoisinpa siis että täällä Ahvenanmaalla koulumaailma on vähän kummankin sekoitusta ja silti aivan omansa. 


Aivan kuten mantereellakin, täällä on oppivelvollisuus. Ruotsissa vastaavasti on kouluvelvollisuus, ja sen johdosta 25 perhettä Ruotsista asuu tälläkin hetkellä Ahvenanmaalla jotta voivat pitää kotiopetusta lapsilleen. Ruotsissa se ei ole mahdollista, Ahvenanmaalla kuten koko Suomessa vastaavasti on. Näitä perheitä kutsutaankin "koulupakolaisiksi". 

Opetussuunnitelma meillä on myös oma. Ja uutta parhaillaan väännetään. Kun pari vuotta sitten muutimme tänne niin ihan oikeasti luin sitä läpikin. 124 sivua, uskokaa tai älkää. Ehkä aikanaan päntätyt kasvatustieteen perusopinnot ja pari aineopintojenkin kurssia olivat antamassa sellaista positiivista intoa sen  lukemiseen. Ja se mihin kiinnitin huomiota oli että täällä on enemmän uimaopetusta ja maantiedossa ja historiassa  opetellaan luonnollisestikin enemmän ahvenanmaalaisuudesta kuin mitä mantereella. Uimataitoa on opintosuunnitelmassa perusteltu mm. näin: "Ahvenanmaan maantieteellisen sijainnin vuoksi uimaopetusta pitää erityisesti korostaa ja oppilaiden tulee olla uimataitoisia kuudennella vuosikurssilla." No, ehkäpä suurin osa kuitenkin on jo paljon aikaisemmin uimataitoisia. Onneksi. Koska meri. 

Täällä koulussa saadaan todistukseen ihan oikeita numeroita. Itse olen niiden suuri kannattaja. Mielestäni ne ovat selkeitä suunnan näyttäjiä lapsille, konkreettisempia kuin hienosti muotoiltu sanallinen palaute. Tästä nyt voi olla montaa mieltä, mutta itse olen tätä mieltä. Ruotsissahan ei nyt missään nimessä voi näin tehdä, ettei lapsia vain verrata toisiinsa. Ja sellaista se suuntaus vissiin siellä mantereellakin on, eikö?

Ahvenanmaalaisille tärkeä identiteetti ja oman kulttuurin ja kansan tietämys korostuu useammassakin aineessa. Itse olen folkloristi ja sitä mieltä että oman kansallisen identiteetin tuntemus on ainoastaan positiivinen asia tässä globalisoituvassa maailmassa. Kun seisot tukevasti oman identiteettisi jaloilla ja tiedät kuka olet, voit myös helposti rakastaa ja kunnioittaa toisesta kulttuurista tulevia. Näin minä uskon. 

Tässäpä pieniä kurkkauksia opetussuunnitelmaan vapaasti suomennettuna. Aiheena siis Ahvenanmaa:
"Maantiedon tavoitteet.  Maantiedon opetuksen tulee herättää oppilaiden kiinnostusta ja arvostusta omaa kotiseutuaan ja maataan kohtaan ja samalla kehittää tietoisuutta kuuluvuudesta Pohjolaan ja Eurooppaan. Oppilaiden tulee saada perustavanlaatuinen ymmärrys maakunnastamme, maastamme ja muista Pohjolan maista ja muusta maailmasta. --- Keskeinen sisältö vuosikursseilla 4-6. Opetuksen tulee käsitellä Ahvenanmaan ja lähiympäristön historiaa ja näyttää niiden yhteyttä samanaikaisiin historian tapahtumiin ympäristössä." Sitten on erikseen lueteltu mitkä osa-alueet Ahvenanmaan historiasta tulee käsitellä. Niihin lukeutuu mm. meritiet, Ahvenanmaa osana Ruotsia, Kökarin luostari, Kastelholm, postilaitos ja muu kommunikaatio sekä noitavainot. Yhteiskuntaopin tavoitteista sanotaan mm. seuraavaa: "Opetuksen tulee antaa näkokulmia Ahvenanmaan erityisasemaan itsehallinnollisena, yksikielisenä ja demilitarisoituna maakuntana."

Entäs se kielenopetus sitten? Myöhemmin olen ajatellut kirjoittaa ihan oman postauksen siitä miltä tuntuu asua täällä ruotsinkielisessä ympäristössä vähemmistökielisenä. Lähinnä varmasti siitä millaista on kasvattaa kaksikielisiä lapsia yksikielisessä ympäristössä. Mitä haasteita olen jo kohdannut ja onko se nyt sitten niin kamalaa. Mutta koulumaailmassa kielenopetus menee niin, että suomi ei siis täällä ole pakollinen kieli ollenkaan. Kolmannella luokalla aloitetaan A1 -kieli, joka on kaikilla englanti. Viidennellä luokalla alkaa vapaaehtoinen kielenopetus, A2 -kieli voi olla joko saksa, ranska tai suomi. Meidän koulussa esim. vaihtoehtoina on vain saksa ja suomi. Se oli meille pieni pettymys, koska tyttäremme kielitason huomioon ottaen emme aio valita hänelle tuossa vaiheessa suomea (se olisi pitkästyttävää ja turhauttavaa) ja ranskaa emme nyt voi valita.  Hän nimittäin kävi ensimmäisen luokan Turussa ranskan kieliluokalla ja siten ainakin ääntämys on vielä jossain aivojen sopukoissa varmasti olemassa. No, ei se saksakaan huono ole kun yksi lasten serkuista on puoliksi saksalainen. Yläasteella (joo, tiedän, yläkouluksi nykyään kutsutaan) sitten voi jatkaa ja aloittaa näitä samoja kieliä. Mutta ainoat pakolliset kielet ovat ruotsi äidinkielen opetuksena ja englanti vieraana kielenä. 

Mitäs vielä? No meidän koulussa on käytössä myös yhdysluokat. Lapsuudesta ne ovat itselleni tutut; kävin niin pientä kyläkoulua että meillä ei ollut kuin kaksi opettajaa. Luokilla 1-2 oli yksi opettaja ja luokilla 3-6 oli se toinen opettaja. Englannin opettaja kävi koululla tiistaisin ja perjantaisin. Terveydenhoitaja oli opettajamme vaimo. Piiri pieni pyöri, ja nautin siitä. Lastemme koulussa täällä Ahvenanmaalla on myös yhdysluokat, mutta ei siksi että lapsia olisi niin vähän. Luokkia on jaettu myös kirjaimin; 1-2 A, 1-2 B ja 1-2 C, 3-4 A, 3-4 B jne. Siinä oppilaita pyritään kohtaamaan enemmän yksilöinä ja heidän oman tasonsa mukaisesti. Mielestäni aivan loistava systeemi, vaikkakin opettajalle haastava. Mutta luokkien koot ovat sellaista 12-15 lasta. Aivan loistavaa! Koko koulussa on noin 120 oppilasta. 

Niin ja vuoden turkulaisen koulurumban jälkeen sain myös sanoa hyvästit Wilmalle. Systeemille josta en koskaan pitänyt. Täällä tieto kulkee Veckologgen -kirjasen muodossa. Perjantaina opettaja liimaa seuraavan viikon tiedotteen mistä saa kaiken infon (löytyy myös koulun blogista) ja oppilaat kirjoittavat samaan myös viikon läksyt maanantaisin. Siis paperia ja mustetta - voi mahtavuutta!

Mitäs ajatuksia tämä herätti? Mitä muuta haluaisit tietää koulusysteemistä täällä? Tämä tietenkin nyt on jaettu meidän kunnan kokemuksien pohjalta, että toisissa kouluissa toimitaan varmasti erilailla. 
Ja ruoka on muuten tosi hyvää koulussa! Oppilaat voivat valita täysmaitoa tai kevytmaitoa, joskus on katkarapukeittoa ja tyrni pannacottaakin oli joskus jossain vähän juhlavammassa ruokailussa jälkkärinä. Itsekin olen joskus ruokaa maistanut, vei kielen mennessään!




7. syyskuuta 2018

Paikallisessa kahvipaahtimossa


Olen aina ollut sellainen ekstrovertti ja vähän ihmisten verkostoijakin. No mitäpäs minä sitten teen kun ahvenanmaalaisen ystäväni indonesialainen kihlattu saapuu tänne saarelle? Sellainen sulhanen joka Indonesiassa etsii, valmentaa ja opettaa paikallisia kahvinviljelijöitä. Ja auttaa heitä parantamaan kahvinsa laatua, jotta saisivat paremman hinnan siitä. No minähän tietenkin verkostoin hänet ja sen yhden ainoan Ahvenanmaalla asuvan kahvinpaahtajan toisiinsa. Samalla pääsen itsekin sukeltamaan syvemmälle kahvin ihmeelliseen maailmaan ja tutustumaan ahvenanmaalaiseen kahvipaahtimoon.

Ahvenanmaalainen Sanna Sarling asui miehensä kanssa Ruotsissa useita vuosia ja työskenteli graafisen suunnittelun parissa. Kun sitten päätös Ahvenanmaalle takaisin muutosta oli tehty hän alkoi miettiä mitä kaikkea täältä löytyykään; perunaa, omenoita, limsaa, tyrnimehua, olutta... Mitä nyt vain kuvitella saattaa, paitsi kahvia! Ja siitä se sitten lähti. Uranvaihto ja pienpaahtimo Sarlings Rostade Kaffebönor & Torkade Tebladetin perustaminen (lähes) kivenheiton päähän lapsuudenkodista. Sarlingsin paahdettu kahvi on vallannut tasaisesti alaa paikallisissa kaupoissa ja suunnitelmissa on laajentaa ja perustaa tulevaisuudessa oma kahvipuoti. Nyt paahtaminen tapahtuu erittäin pienessä mittakaavassa, käsityöksikin sitä voisi sanoa. Suurempi paahdin on lähitulevaisuuden suunnitelmissa jo häämöttämässä. Alkumetreillä Sanna sai neuvoja ja vinkkejä toisilta pienpaahtimoilta Ruotsista - ja onhan se nyt vain siistiä että meillä täällä Ahvenanmaalla on ihan oma kahvipaahtimo!

Kahvin lisäksi valikoimista löytyy myös mustaa ja vihreää teetä. Teet eivät ole maustettu millään esansseilla vaan ihkaoikeilla mauntuojilla, tästä olen itse ainakin ihan erityisen innoissani. Esimerkiksi vadelman ja karpalon maku saadaan paikallisen limonaditehtaan "jämistä". Kun aidoista marjoista on puristettu tarpeet limonadeihin, marjahöttö kuivataan ja käytetään teessä. Juuri tätä on ahvenanmaalainen yrittäjyys parhaimmillaan; yhteistyötä ja innovaatiota pienenpienessä skaalassa joka kuitenkin laajentaa reviiriään mantereelle ja kansainvälisesti! Itse pidän myös Sannan kahvipakkausten ulkonäöstä. Tällä tavoin hän voi myös ottaa käyttöönsä graafisen suunnittelun ammattitaitonsa. Ja eri kahvilajien nimien alle kätkeytyy myös omat tarinansa. Muistatteko kun kirjoitin Marskogenin lammastilasta aikaisemmin? Niin, se on Sannan lapsuudenkoti ja siis hänen vanhempiensa tila. Ja se sijaitsee Svartsmarassa. Ehkä Svartsamaran tummapaahto maistuukin täyteläisemmältä kun on kuullut tarinan nimen takaa? Odotan innolla mitä kaikkia nimiä tulevaisuudessa samme kuulla. 



No mitenkäs sitten näiden kahvieksperttien tapaaminen sujui?
Sanotaanko vaikka näin, että kaikkea en ymmärtänyt ja samalla oli erittäin mielenkiintoista seurata kun kaksi ihmistä eri puolilta maailmaa ja täysin erilaisista kulttuureista kohtaavat toisensa ja puhuvatkin samaa kieltä. Kahvikieltä. Itse kartutin sanavarastoani, mutta en varmasi vielä ihan tentistä pääsisi läpi. Siinä sitä keskusteltiin erilaisista kahvilajeista, niiden hinnoista, maahantuonnista, veroista, juontitottumuksista ja prosessoinnista. Prosessoinnista puhuessa katsoin parhaimmaksi ottaa kuvia ja sulkea korvat. Ettei tulisi kahvitietoähkyä. Ja tietenkin myös maisteltiin. Minäkin mustana monen vuoden tauon jälkeen. Yläasteella join kahvin mustana. Ala-asteella join sen kolmen sokeripalan ja maitolitran kera. Mustan kauden jälkeen siirryin maitoon. Ja siinä olen vieläkin kiinni. Tänään sitten piti sulkea silmät, nuuhkia ja vasta sitten maistaa. En ole koskaan ollut viininmaistajaisissa, mutta se fiilis silti tuli, että nyt ollaan aikalailla saman äärellä.


Ja ai että kun on paikallisesti paahdettu kahvi sitten mainiota. Kannattaa etsiä käsiinsä kun seuraavaksi tulet Ahvenanmaalle. Tai tilata kotiin.



Sarlings
Rostade Kaffebönor & Torkade Teblad
www.sesarling.ax 
Facebookiin pääset tästä ja Instagramiin tästä .

Indonesialaisen ystäväni kahvibisneksistä voit lukea lisää täällä tai käydä Instagramin puolella

Juttu on tehty yhteistyössä Sarlings -paahtimon ja Bright Javan kanssa.