28. kesäkuuta 2018

Pari huomiota kuplan ulkopuolelta


Kävin pienellä vierailulla mantereella, siis siellä Suomessa tai Manner-Suomessa, miten nyt asiasta milloinkin puhutaan. Kun on kaksi vuotta asunut täällä saaren kuplassa, sitä kummasti näkee asioita uudesta valosta. Ja huomaa myös tottuneensa saaren tapoihin ja ympäristöön. Tällä pysähdyksellä tein seuraavia huomioita:


1. Lenkkipolulla ja jalkakäytävällä vastaantulijoita ei tervehditäkään iloisesti. Jos ei tunneta, ei myöskään tervehditä.

2. Kaupoissa on aina ja vaikka mitä uutuuksia. Jätskejä, jogurtteja, keksejä, leipiä. Ihan pyörryttää. Eihän näistä löydä kuin murto-osa meille.

3. Järvivesi on niin ihanan pehmeää. Ja lämmintä!

4. Soratiet on harmaita! Siis tyypillinen maalaismaisema on se, jossa ei olekaan punainen vaan harmaa tie. Ennen 
hämmästelin teiden punaista väriä, nyt sitä harmaata. Ajatella, että tähän on tultu.



21. kesäkuuta 2018

Marskogens lamm - lampaita ja kaffetta!


Olen itse varttunut maalla, ja vaikka maatilallamme keskityttiin lähinnä metsään ja puuntuotantoon minulla on kuitenkin ollut muutamia lemmikkejä. Yksi koira ja yksi kissa ovat ehkä ne perinteisemmät. Sen lisäksi kesäisin minulla oli mm. ankkoja (jotka tosin kettu nappasi yhtenä vuonna) ja kaksi lammasta yhden kesän verran naapurin laitumilta lainassa. Nytkin tien toisella puolella lähimmät naapurimme ovat lampaita, joten nuo yksinkertaisiksi väitetyt eläimet ovat erityisen lähellä sydäntäni. Tulemme yleensä kumman hyvin toimeen, mistä lie sitten johtuu. Olin siis iloissani kun viimein sain aikaiseksi ajella reilut kolmisenkymmentä kilometriä kotoamme ja vierailla Marskogenin lammastilalla. Punaiset asfaltti- ja soratiet mutkittelivat perille, ja paikka oli hyvin merkitty useammallakin kyltillä. Vanha suunnistajakin löysi siis todella helposti perille ilman ylimääräisiä mutkia ja pummeja.




Täällä saarella, ihan kuin siellä mantereellakin, on koko kevään ja alkukesän kärsitty kuivuudesta. On ollut metsäpaloja ja maanviljelijöillä tuskaista kun mikään ei tahdo kasvaa. Tänään tietenkin sitten juuri oli se päivä kun satoi vettä. Onneksi maalaistyttö ei ole kuitenkaan sokerista tehty. Yleensä laitumilla viihtyvät lampaat ja karitsat sen sijaan taisivat olla, kun löytyivät tänään sisätiloista. Siellä niitä vähän trimmailtiin, ja pääsin kuin pääsinkin sisätiloihin heitä ihastelemaan. 









                                                                                                ´Marskogens lamm´ (lamm suomeksi on karitsa) -tilalla on oma lihaleikkaamo & -savustamo, makkaranvalmistusta, tilapuoti sekä kahvila. Virallisesti tila on auki kesäkuussa vain lauantaisin ja sunnuntaisin kello 12.00 - 17.00 ja sitten juhannuksesta lähtien aina 5.8 saakka päivittäin kello 12.00 - 17.00. Kuitenkin tuikitavallisena torstaina, lyhyen vierailuni aikana paikalle löysi saksalaisia, amerikkalaisia sekä ruotsalaisia turisteja, eivät olleet tainneet edes ymmärtää tarkistaa aukioloaikoja. Mutta niin vain he saivat nauttia kahvikupposesta ja tilan emännän leipomuksista. Tila tuntuu olevan aukioloajoissaan muutenkin hyvin joustava, joten toukokuussa ja elokuussakin kannattaa rohkeasti soittaa ja sopia vierailusta. Tila on auki kun he vain ovat kotona - ja sitähän he yleensä ovat.


Ann ja Åsmund Sundbergin lihatuotteet ovat tilan pieneen kokoon nähden onnistuneet haalimaan useampiakin palkintoja. Ahvenanmaallahan on se hyvä etulyöntiasema, että täältä on lyhyt matka sekä Manner-Suomeen että Ruotsiin. Niinpä heidänkin tuotteensa ovat voittaneet kilpailuja molemmin puolen merta; Ruotsissa vuonna 2013 pohjoismaisten pientuottajien mestaruuden lämpökäsiteltyjen makkaroiden sarjassa ja  Suomessa heidän kylmäsavustettu lampaanpaisti sekä leikkelemakkara valittiin artesaaniruokien SM-voittajaksi 2016. Täällä ei siis tehdäkään mitä tahansa grillimakkaroita! 











Voin vain kuvitella kuinka tämä on ihana vierailukohde kauniina kesäpäivänä; kaffetta ja Ahvenanmaan pannukakkua (niille ketkä siitä nimikkoruuastamme nyt vain tykkäävät - minä kun vielä en ole osannut kantaani päättää), räsymatoilla päällystetyillä penkeillä istumista ja karitsoiden taputtelua. Puodista löytyy muuten mm. Annin itsensä tekemiä koruja, paikallisesti paahdettua kahvia, hunajaa ja tyrnituotteita, sekä tietystä tilan omien lihatuotteiden lisäksi lampaantaljoja ja lankoja. Tännepä taidan raahata jälkikasvunikin vielä tänä kesänä - sen verran oli lampaat ja karitsat söpöjä ja leipomus herkullista!

Marskogens lamm
Landströmsgatan 21, Pålsböle, Ahvenanmaa
Kotisivuille pääset tästä ja FB-sivulle tästä

Juttu on tehty yhteistyössä Marskogens lamm -tilan kanssa.


20. kesäkuuta 2018

Laivabongailua ja luontoilua - retkivinkki

Luontoa ja mertahan täällä Ahvenanmaalla riittää. Erilaisia luontopolkuja ja vaellusreittejä täällä on kolmisenkymmentä. Meiltä aina kysytäänkin että missä on lähin ranta. No, lähin ranta on varmaan reilun kilsan päässä linnuntietä, mutta lähin uimaranta on kuuden kilometrin päässä. Merihän täällä kuitenkin aina ennemmin tai myöhemmin, ja yleensä aikaisemmin kuin ajattelitkaan, tulee vastaan. Ahvenanmaa on myös sellaista aluetta, jossa koska vaan voi "vahingossa" eksyä mitä hienoimpiin paikkoihin - juuri niihin paikkoihin mistä turistioppaissa ei kerrota. 

Ehdoton perheemme retkipäivän suosikki on Herrön kaunis luonnonsuojelualue. Olemme käyneet siellä keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella - tuo paikka on kaikkina vuodenaikoina yhtä viehättävä ja otollinen retkeilylle. Alueella on grillipaikka (muista vaan omat puut/hiilet mukaan), pieni ranta mistä pääsee helposti uimaan ja useammassakin paikassa ulkopöytä penkkeineen ruokailua varten. Niemenkärjessä sijaitsee lintutorni, josta avautuu upeat merinäkymät. Torniin on kyllä aika jyrkät raput, että ihan heikkohermoisin ei sinne ehkä uskalla. Meillä lapset jo tuntee paikan niin että juoksevat sinne kilpaa minkä jaksavat. Kun itse saavun paikalle, heiluttelevat he jo ylhäältä tornista. Ei siis heikkohermoisen touhua, onneksi olen jo tottunut siihen (toisin kuin siellä Bomarsundissa kiipeilyyn...). 
























Paras aika päivällä on ajoittaa retkensä noin kello puoli yhdestä etiepäin. Suuret laivat ajelevat nimittäin Herröskatanin kärjestä vuoronperään ohi, ensin mennessään Maarianhaminaan ja sitten Tukholmasta Turun suuntaan matkaten. Piknik-risteilijät voivat siis bongata tuon niemenkärjessä kyyhöttävän lintutornin pariinkiin otteeseen iltapäivän aikana. Laivalla kestää aika lailla tunnin Maarianhaminasta tuonne, eli esim. Viking Line ajaa ohi ensin noin kello 13.10 ja sitten 15.25 - Silja Tallink puolestaan 12.35 ja 14.45. Lisäksi myös Finnlines ohittaa tuossa rytäkässä paikan. Siinä on monta kertaa ihailtu laivojen kokoa ja niiden aiheuttamia aaltoja. Aina jäiseen kastumiseen saakka. 

Mikäli haluat löytää perille, kirjoita karttaan Herröskatan. Kun olet ajellut Maarianhaminasta n. 18 km Lemlandiin, niin tulee kyltti oikealle jossa lukee "Herrö", siitä on n. 12 km perille (muistaakseni n. 6 km ja käännös vasempaan, ja sitä toiset 6 km). Iloista retkeilyä!

(Ylhäältä päin toinen ja kolmas kuva ovat ystäväni Emilian ottamia: (c) Emilka Everywhere Creative)

18. kesäkuuta 2018

Miten varautua punkkeihin?

Muistan varmasti loppuelämäni erään rouvashenkilön reaktion kun kerroimme muuttoaikeistamme Ahvenanmaalle.
"Ai kauhee, voi että sentää, kai teillä nyt sitten on kaikki rokotukset ja voi että sentään se on kyllä nyt tosi vaarallista sinne punkkien sekaan muuttaa", rouva puhua pulputti hetken aikaa hysterian partaalla. Itse en siinä muuttotouhun keskellä edes ollut ajatellut ns. punkkirokotuksia. Pitäisikö? Soitin yhdelle ystävälle ja kysyin asiasta. Hän totesi, että itse ei ole rokotuttanut itseään, mutta suurin osa väestöstä on. Ja että olisihan se varmaan viisasta lasten kannalta. 
Aloitin googlailun. 

Ahvenanmaalla punkkitilanne on räjähtänyt käsistä jo aikaa sitten, se ei enää edes ole se tikittävä punkkipommi kuten varmasti monella muulla paikkakunnalla tällä hetkellä. Kauriiden levinneisyys on mukanaan levittänyt myös punkkikantaa, näin ainakin eläkeläisystäväni Turun saaristosta muutama vuosi sitten totesi. Ja kauriitahan täälläkin riittä. Enpä sitten tiedä. Googlella sekin kai selviäisi. 

Miten sitten tasapainotella valtavien punkkimäärien, hysterian, viisauden ja ihan tavallisen arkielämän kanssa?
No me teimme näin sen googlailun jälkeen: Muutimme. Rokotimme. Tarkkailemme. Elämme.

Olimme asuneet täällä ehkä parisen viikkoa kun menimme ottamaan rokotukset. Ahvenanmaalla kirjoilla oleville kolme ensimmäistä rokotusta ovat ilmaiset, mikäli ei halua yksityislääkärille mennä. Kiitimme ja kumarsimme. Se olisi muuten viisihenkiselle perheellemme maksanut sievoisen summan. Ensimmäisen annoksen jälkeen seuraava rokoteannos annetaan 1-3 kuukauden päästä, ja juuri kesällä pahimpaan punkkiaikaan sitä suositellaan otettavaksi jo heti kuukauden jälkeen (meillä varmaan oli noin kaksi kuukautta väliä). Kolmas rokotus annetaan sitten 5-12 kuukauden päästä. Nämä kolme ovat ns. perusrokotukset joita lähdetään myöhemmin vahvistelemaan. Seuraava on vuorossa kolmen vuoden päästä ja sitten riippuen siitä minkä ikäinen on ollut ensimmäiset rokotukset saatuaan, niin väliä tulee 5 tai 10 vuotta. 

Punkit kantavat siis kahta sairautta. Rokotus toimii suojana puutiaisaivokuumetta vastaan. Puutiaisaivokuumeeseen ei ole parannuskeinoa koska se on virusperäinen, ainoastaan oireita voidaan hoitaa. Tauti tarttuu punkin syljen välityksellä, joten tartunnan voi saada jo muutamassa minuutissa. Suomessa tätä TBE-virusta kantaa arviolta n. 1,6 % punkeista. Mielestäni tuntuu siis ihan järkevältä suojautua rokotteella, vaikka 2/3 tartunnoista onkin oireettomia. Lisää voit lukea vaikkapa täältä. 

Toinen punkkien levittämä sairaus on borrelioosi. Borrelioosia voi hyvin ehkäistä päivittäisillä punkkitarkastuksilla, koska borreoloosin saaminen ei tapahdu yhtä nopeasti kuin puutiaisaivokuumeen. Borrelioosia kantavia punkkeja Suomessa on n. 20 %, mutta paikoittain jopa 50 %. Erityisesti nymfit, eli punkin "nuoruusmuodot", tartuttavat tätä koska ne pikkuriikkisen kokonsa tähden jäävät usein huomaamatta. Lisää voit lukea vaikkapa täältä. 

Omaan tuttavaperheeseemme kuuluu sekä niitä jotka ovat pahasti sairastuneet sairaalakuntoon saakka punkeista, mutta myös niitä jotka ovat parantuneet säikähdyksellä (antibioteeilla). Borrelioosiin määrätään siis antibiootit ja mitä nopeammin borrelioosi todetaan sitä paremmat ovat parantumismahdollisuudet. Täällä onneksi on se hyvä puoli, että lääkärit ovat todella tottuneita punkkeihin ja osaavat heti toimia ja määrätä oikeat testit ja hoidon. Siitäkin syystä tuntuu ihan rauhalliselta elää täällä. 

Meidän perheemme ei onneksi ole saanut borreoloosia. Punkkeja välillä kyllä poistellaan ihan päivittäin joten todennäköisyys borrelioosin saamiseksi on kyllä aika korkealla. Ja pitää kyllä myöntää, että ei edes ihan joka päivä tule tehtyä niitä tarkastuksia. Ja toisaalta enemmän kuin ehkä sata kertaa on tullut jotain pisamia lapsilta tutkittua "joska vaikka olis nymfi". Yleensä me aikuiset bongaamme punkit kun ihoa alkaa kutittaa, ja kappas vain, punkkihan se siinä roikkuu. Lapsetkin osaavat hienosti tulla kertomaan jos löytävät punkin, tietävät että se pitää heti irrottaa. Täällä punkkeja keräilee kyllä aika määrät kun liikkuu heinikossa, mutta kyllä niitä ihan tuosta nurmikoltakin on tullut napattua. Punkit myös viihtyvät erinomaisesti korvanlehdellä, päänahassa ja kaikkien resorikohtien alla piilossa. Mutta kyllä niitä on tullut ohimolta ja ihan mahastakin irrotettua. 

Ja sen verran ne punkit ovat täällä arkipäivää, että enemmän kuin kerran on lapsilta punkkeja irroteltu eskarissa tai matikantunnilla opettajan toimesta. Se on ihan normaalia.

Entäs sitten turisti?
Sanoisin että jokainen tekee omat valintansa, eli jos tekee mieli rokottaa itsensä niin siitä vaan. Meidän perheemme ei kuitenkaan rokottanut itseään niitä kertoja varten kun vierailimme täällä ennen muuttoamme. Matkailijalle on myös saatavissa erilaisia punkkikarkotteita, jotka estävät punkkia niin helposti tulemasta lähelle. Niitä on saatavissa niin koirille kuin ihmisille. Mutta kuten sanottu, itselläni ei niistäkään ole kokemusta. Sen sijaan suosittelen hyvien punkkipihtien hankkimista. Meillä sellaiset on, ja niillä on kaikenkokoiset hyvin saatu irti. Ja muistakaa että punkki pitää irrottaa suoraan ylöspäin, ei kiertämällä kuten joskus on neuvottu. Viikko sitten olimme matkalla Ruotsissa ja mieheni havaitsi punkin kädessään, oli mokoma salamatkustanut kanssamme Ahvenanmaalta (punkithan voivat siis vaellella usemmankin tunnin keholla ennen  mieleisen kiinnityspaikan löytymistä). Yritin omilla pinseteilläni irrottaa (kun ne punkkiversiot tietenkin jäi kotiin vaikka ajattelin ne mukaan pakata - viimeksi nimittäin punkki matkusti kanssamme Helsinkiin), ja niinhän vaan yksi koipi jäi ihoon kiinni. 

Eli 
1. Ei hysteriaa 
2. Viisautta ja malttia 
3. Älä anna pelolle tilaa
4. Tutkivia silmiä 
5. Punkkipihdit. 

16. kesäkuuta 2018

Bomarsundia valloittamassa

Tänään päätettiin lähteä hakemaan tytärtä leiriltä kotiin koko perheen voimin. Aamupalan jälkeen hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti pohjoisemmassa sijaitsevaa Vårdön kuntaa. Vårdön asukasluku on 430 henkeä ja äkkiä laskeskelemalla sain pinta-alan meren määräksi 82%, joten saaristokunnasta puhutaan. Mehän ei muuten siis virallisesti edes saaristossa asuta, vaan Manner-Ahvenanmaalla. Tämänkin kun tajusin niin siinäpä oli Satakunnan plikalla sulattelemista, meri kun on aina muutaman kilometrin jälkeen vastassa. Mutta näin se nyt vain on.

Vårdön puolelle pääsee vaijerilossilla, ja jos pidemmälle jatkaa niin edessä on vielä muitakin lauttoja. Vaijerilossit ovat ilmaisia ja tilaa oli ruhtinaallisesti autolle, heinäkuussa joutuukin ehkä jonottelemaan. Ennen tämä Töftö-Prästö -linjan lossi kulki ilman aikatauluja, ja satamassa on edelleenkin kutsuntanappi jota painamalla lossin saa luokseen oikealle puolelle vesistöä. Onneksi kuitenkin muistin jostain takaraivon sopukoista, että siitä lauttalinjastahan käytiin suuren suuria keskusteluja lehtien palstoilla  (muistanette kun mainitsin mielipidekirjoitusten tärkeydestä täällä?). Tarkistin asian, ja kyllä vain; lautta kulkee siis nykyään aikataulun mukaisesti vartin välein. Lauttamatka itsessään on huikeat neljä minuuttia. Lauttakuskin paussien takia kannattaa kuitenkin vilkaista aikataulua etukäteen täältä.

Kaunistahan siellä on, aivan kuten kaikkialla täällä. Ehdittiin ihmeeksemme jo edelliseen lauttaan (you know, lapsiperheethän ei useinkaan ole ajoissa missään - ainakaan me). Käytiin siis leirin päätöstilaisuuden odottelun sijaan tsekkaamassa leiripaikan viereinen kirkko, sisälle ei kuitenkaan vielä tähän aikaan kesästä päässyt. Täällä hautausmailla yleensä on muistomerkki merellä hukkuneille ja monissa hautakivissä lukee "merikapteeni". Mitähän kaikkia tarinoita noiden nimien alle kätkeytyykään?





















Leiripäätöksen jälkeen lähdimme lossilla takaisin ja päätimme pysähtyä Bomarsundin linnoituksille leikkimään ja uimaan. Bomarsundin alue on valtava 870 hehtaarin muinaismuistoalue, joten tänään valloitimme vain pienen osan siitä. Aluehan on siis ilmainen! Ensimmäisenä mentiin uimaan, ja tätä uimarantaa voin toden teolla suositella! Ihanaa hiekkaa, lämmintä vettä ja matalaa jatkuu pitkään - eli tosi mahtava paikka myös perheille joissa on vielä pieniä lapsia. Rannalla on huussit, pukukoppi ja ruokailuryhmä. Nurtsille voi levittää viltin tai sitten ottaa kallioisemmalla alustalla aurinkoa. Ja näkymänä nuo hienot linnoitukset!







Uimisen jälkeen lähdettiin sitten kiipeilemään linnoitusten ja tykkien päälle. Bomarsundin linnoituksia alettiin rakentamaan vuonna 1832. Linnoitus oli valtavan kokoinen ja erittäin tärkeä lännen suuntaan toimiva etuvartio Venäjälle. Linnoitusta ei kuitenkaan ikinä saatu valmiiksi vaan se tuhoutui brittiläis-ranskalaisen miehistön hyökkäyksessä 1854. Kaksi vuotta myöhemmin Ahvenanmaa demilitarisoitiin. 
Mikäli historia kiinnostaa enemmän, kannattaa katsoa lisätietoa täältä Bomarsundin sivuilta. 








Pikkupysähdyksemme venyi pariin tuntiin. Lapset viihtyivät hyvin, varsinkin 5- ja 7-vuotiaat poikamme kiipeilivät niin korkealle linnoituksia, että kirjaimellisesti äitiä alkoi oksettaa kun mietin että jos nyt tuonne toiselle puoelle tiput niin... Ja yleensä en puutu heidän kiipeilyihinsä. Mutta käykääpä itse testaamassa pyörryttääkö tai oksettaako teitä! Suosittelen! 








15. kesäkuuta 2018

Laivalle, jee!(?) - suhteestani laivamatkustamiseen


Lapsuudessani meillä oli tapana käydä Uumajan reissuilla; kukonlaulun aikaan ylös ja unisilmäisenä ajettiin Vaasaan josta laiva vei meidät Uumajaan. Yö hotellissa ja seuraavana päivänä takaisin. Siellä opimme laittamaan paahdetun leivän päälle marmeladia. Ja ennen kotiinpaluuta Ruotsin satamassa käytiin ruokaostoksilla. Muistan vieläkin ne voipurkit. Ja kylläpä niissä pallomerissä oli hauskaa. Osasin kaksi oleellisinta sanaa ruotsia; ´tack´ja ´vad´. Kun leikkikaveri selitti ruotsiksi jotain, totesin "va" ja niin hän taas selitti. Neljännen "va" sanomisen jälkeen hän hiljeni. Miksiköhän?

Ala-asteikäisenä aloimme vierailla Eestissä ystävien luona. Matkoja tehtiin parikin kertaa vuodessa. Silloin laivalla oli vielä kivaa. Mutta sitten kun lukioikäisenä ja sen jälkeen kävin omin päin ystävieni kanssa ja heidän luonaan Tallinnassa, alkoivat nuo laivamatkat kyllästyttää. 4 tuntia oli pitkä aika humalaisten suomalaisten seurassa. Varsinkin kun itse olin absolutisti. 

Sitten tapasin ruotsalaisen mieheni ja alkoivat laivamatkat Ruotsiin, ensin yksin ja sitten yhdessä ja sitten pikkuhiljaa pesuekin kasvoi. 11 tuntia suuntaansa. Silloin kun ei ollut rahaa kauheasti jumitettiin päivälaivoissa. Kerran tulin anopin ompelema hääpuku matkalaukussa laivaan. Vein sen vain matkasäilytyshuoneeseen ja toivoin ettei kukaan varasta sitä. Tallessa oli vielä Turussakin. 


Lasten kanssa yölaivoilla matkustaminen oli suht kivutonta. Kotoa satamaan ajoi vajaassa vartissa, suoraan vaan hyttiin ja aamulla herätys. Eivät tienneet meidän lapsemme vuosiin mitään lastenohjelmista ja laivakissamaskoteista. Muuten olisi pakka lähtenyt käsistä. Kerrasta kolmeen yleensä matkattiin vuodessa. Nukkuen. Mutta eihän siellä koskaan oikeasti nuku hyvin. On vietetty äitienpäiväherätyksiä ja syntymäpäiviä laivan hytissä, tai vähintään käytävillä. Harri Hyljekin on laulanut tyttärelle.


Sitten aloimme käymään työn puolesta säännöllisesti Ahvenanmaalla. Reilut viisi tuntia laivassa. Karaokea. Eläkeläisiä. Työtunteja. Ollut monesti glamour kaukana. 

Ja sitten muutettiin. Voin sanoa että säännöllisten työtapaamistenkin takia näitä laivamatkoja on kertynyt tässä kahden vuoden aikana ihan muutama kymmenen, aika lähellä on se kolminumeroinen luku. 

Tunnetaan varmaan aika ulkoa nämä laivat. Usein kyllä tulee otettua myös hytti, siellä saa rauhassa nukkua ja tehdä töitä. Jos autolla matkustaa, se on käytännössä ilmainen siihen päälle. Mutta sitten välillä se tuntuu liian kalliilta ilman sitä autoa, jos halvat ovat jo menneet, tai muuten tili on lähes tyhjillään. Silloin tulee istuttua kahviossa ja on se vaan kumma kun jostain kahdenkymmenen vuoden takaa yhtäkkiä joku humppa tai muu iskelmähitti vaan muistuu täysin mieleen. Eläkeläiset tanssii ja minä laulan. Olen siis kansantanssinut ja sitä kautta ollut paljon lavatansseissa. Nytpä tiedätte senkin salaisuuteni. Kyllä muisti on vaan ihmeellinen.

Nyt kyllä lapsetkin jo tuntee ohjelmanumerot ulkoa ja Ville Viking -puffeja on kertynyt aika kasa kodin hyllyihin. Ja niitä halauskuvia. Viimeksi viikko sitten matkalla Ruotsiin. Ja pelikortteja. Ja karkkibingon päävoittojakin on kertynyt muutama meidän perheeseen. Nyt rupeaa jo vähän vanhempaakin lasta jo kyllästyttämään, oma kirja on usein mukana. Ja kyllähän heitä kaikkia kyllästyttää se kysymys leikkien alussa: "Onko ollut kivaa risteilyllä?". Ei. Ei ainakaan risteilyllä. 

Enemmän kuin kerran olen sivukorvalla kuullut kun joku miettii "joko ollaan Suomessa, joko netin voi laittaa päälle". Olen naurahtanut mielessäni ja miettinyt Ahvenanmaa -tietämyksen määrää. Ja enemmän kuin kerran olemme soittaneet infoon tai menneet itse huomauttamaan naapureille, että toiset muuten ehkä ihan oikeasti nukkuu yöaikaan. Ja olen tuntenut ne katseet hedelmiä lapsille antaessa että ”tulee risteilylle mutta ei edes kahvilaan vie lapsiaan.” Ei, en vie näillä käyntimäärillä. Joskus vien, se on luksusta ja juhlavaa - ja tuntuu jo lähes kuin risteilyllä olisi. Ja enemmän kuin kerran olen selvinnyt niistä viidestä tunnista yksin kolmen lapsen kanssa. Onneksi kuitenkin koulukavereitakin osuu välillä samaan laivaan, viimeksi neljä. Perusarkea. Ja olen minä laivaan autolla peruuttanutkin. Ja usein on oltu se viimeinen auto. Kerran meni vähän täpärälle Tukholmassa, mutta ehdittiin. Jäi vielä viisi minuuttia. 

Minähän en vapaaehtoisesti risteilylle lähde. Kerran lähdin ystävien kanssa piknik-sellaiselle. Seura oli hyvää ja matka lähes kivuton sen takia. Tai lähdenhän minä, Helsinkiin. Risteilyt kun on halvempia. Reittimatkat varsinkin yölaivoilla kesäsesongin aikana on kalliita. Nyt olisi maksanut kotimatka 77€ (yölaivaan hytti nääs), kun Turusta aamulaivalla maksoin 5,50€. Åålantilaisen clubi sentään vähän sponssaa. Risteilyllä kun ihminen kuluttaa rahaa muuhun niin siitähän ei kannata muuten ottaa pesosia. Mutta me jotka säännöllisesti matkustamme reittimatkoilla olisimme kiitollisia halvemmista hinnoista. Mutta niin, Helsinkiin voi lähteä päiväristeilylle. Monesti olenkin. Risteily on paljon halvempi ja aikaa maihin jää 7 tuntia. Siinä ehtii tapaamisia ja vaikka TV-nauhoituksia. Kokemusta on. 

Entäs ne tyypit jotka harhailee kello 1.00 yöllä tai 4.25 aamulla silmät ristissä, yöpuvut päällä ja tyyny kainalossa juhlivien risteilijöiden joukossa? Ne olemme me, saarella asuvat kotiinpalaajat. Sitten kun vielä saisi uudelleen unen päästä kiinni kotona. 


P.S Arvatkaapa vaan missä tätä kirjoitin? Nii-i, siellä laivan kahviossa eläkeläisten joukossa.

11. kesäkuuta 2018

Johan leimahti taas kielikysymys ilmoille!

Moni on varmasti törmännyt viikonlopun aikana Iltalehden raflaaviin otsikoihin kuinka kamalaa ja karua elämä meillä suomenkielisillä täällä Ahvenanmaalla oikein on. Olen nyt seurannut tätä kirjoittelua niin suomenkielisten Manner-Suomalaisten, ahvenanmaalaisten, Ahvenanmaalla asuvien suomenkielisten ja vielä suomenruotsalaistenkin taholta. Ja voi kun kaikkien näiden joukosta vaan saisi tiettyjen asenteiden ja kommenttien kohdalla painaa sitä delete-nappia - kylläpä muuttuisi maailmamme heti paljon positiivisemmaksi. Avauduin jo tänään omalla henkilökohtaisella FB-seinälläni, mutta ajattelinpa avautua vielä täälläkin. Koittakaa kestää, toistonkin uhalla. 

Tähän artikkeliin haettiin siis suomenkielisten ryhmästä haastateltavia ja jo se ilmoitus oli negatiivistä sävyä hakeva ja todella moni suomenkielinen kirjoitti positiivisia kokemuksiaan ja toivoi että toimittaja ei lähde negatiiviselle linjalle. Itselläni nousi jo hieman tuntosarvet ilmaan siinä kohtaa, että mitähän sieltä on tulossa. Ja kylläpä vaan näillä artikkeleilla sohaistiin pahasti tätä pienenpientä maailmaamme. Kuumia keskusteluja käydään sekä paikallisen kansanedustajan FB-sivulla että suomenkielisten ryhmässä. On haloota ja älämölöä ja loukkausta ja loukkaantumista ja ärtymystä ja vihaa - ja onneksi sitten vähän hunajaakin haavoihin. Jopa yksi haastateltava on sanonut että jos olisi tiennyt tämän kokonaisuuden niin ei olisi antanut haastattelua. 

Mietin jälleen kerran että miksi ihmeessä kaikki positiivinen on jätetty pois? Miksi ihmeessä aina tasaisin väliajoin tämä aihe pitää nostaa hämmentämään ja rikkomaan Ahvenanmaan ja Manner-Suomen välejä? Voitaisiinkohan joskus avata niitä historiallisia tapahtumia ja faktoja miksi Ahvenanmaa on yksikielinen, mikä sen selittää? Ja voitaisiinko tasapuolisen ja laadukkaan journalismin nimissä kertoa myös kolikon toisesta puolesta. Mutta ai niin, eihän ne otsikot myykään; "Häkellyin kun kaupassa minua alettiinkin palvelemaan suomeksi", "Neuvolassa kannustettiin jatkamaan kahden kotikielen käyttämistä" Ja. Niin. Edelleen. HBL julkaisi tänään Ahvenanmaalla toimivan suomenkielisten yhdistyksen kommentit asiaan; Ahveniset eivät allekirjoita toimittajan lausuntoja. Jännityksellä odotan että palaan täältä Manner-Suomesta kotiin ja saan lukea paikalliset lehdet, niissä jos jossain on varmasti reagoitu voimakkaasti. 

Olin tiedostanut näitä negatiivisia asenteita jo lähes kymmenen vuoden takaa ja valitettavasti saanut kuulla aika katkeraakin tilitystä muutamilta suomenkielisiltä täällä saarilla. Olin siis hyvin varustautunut ennen tänne muuttoa että vastaanotto ei ehkä ole kauhean positiivista. Mutta ilokseni en ole saanut kuraa niskaani. Ainoastaan yhden ainoan kerran (ja sekin vasta noin kuukausi sitten) minulle on sanottu miksi puhun suomea kun pitäisi puhua ruotsia täällä. Vastasin siinä tilanteessa hyvin napakasti, mutta kunnioittaen että kyllä, me puhumme suomea koska se on kaikista luonnollisista kun se on meidän molempien äidinkieli. Asiasta huomauttaja itse siis käveli tilanteeseen kesken keskustelun ja kyseessä ei ollut mikään virallinen asetelma. Sisälläni kyllä velloi yllättävän vahvat reaktiot, koska EN VOI YMMÄRTÄÄ sitä asennetta että joku tulee ylipäätään puuttumaan toisten keskusteluun ja vetoaa tähän asiaan. Ahvenanmaa on virallisesti yksikielinen maakunta, mutta se ei tarkoita ettenkö minä voi keskustella omalla äidinkielelläni henkilökohtaisella tasolla. 

Tiedän valitettavasti niitä karuja tarinoita, kuulen paljon katkeruutta - sekä ruotsin- että suomenkielisten taholta. Ja kyllähän se on karu todellisuus että mikään muu kieli täällä ei herätä samanlaisia tunteita kuin suomi. Ja sama asia Manner-Suomessa ruotsin kohdalla. Se asenne istuu vahvassa. Vaaleissakaan ei ollut ohjeistuksia suomeksi vaikka niitä monella muulla kielellä oli. Itse lähinnä naurahdellen pudistan päätäni ahvenanmaalaisten tavoille ja asenteille, jotka jossain takaraivossa varmasti pelon ja uhkan aiheuttamina nakuttavat. Lapsellemme on kerran koulussa sanottu tästä, silloin tilanteessa oli kolme suomenkielistä ja yksi ruotsinkielinen lapsi välitunnilla; hyvä kysymys onkin, missä menee raja? Tietenkin on tärkeää että kaikki kuuluvat joukkoon, mutta jos sanoo asian vain yhdelle niin onko sillä sitten väliä? Olisiko reaktio ollut sama muulla kielellä? Kuka tietää. Ja kerran hoidosta poikia hakiessa yksi ehkä kolme vuotias sanoi minulle että täällä ei saa puhua suomea. Asenne istuu. Mutta minäpä puhun jopa venäjää välillä yhdelle niistä hoitolapsista, ihan vaan koska osaan ja voin kohdata häntä hänen äidinkielellään. 

Itse pyrin aina asenteeseen ”maassa maan tavalla”. Tiedän kuka itse olen, identiteettini on hyvin vahvasti suomenkielinen suomalainen. Mutta rakastan ja kunnioitan niitä jotka ovat jotain muuta. Täällä kun menen kauppaan tai pankkiin tai kirjastoon, on itsestäänselvyys että asioin ruotsiksi. Se on virallinen kieli täällä. Mutta kun haen lapset hoidosta tai menen neuvolaan heidän kanssa tai käyn kaupassa heidän kanssa, puhun heille AINA suomea. Kun käännyn eskarin- tai neuvolantädin puoleen, puhun ruotsia ja jos tiedän että he eivät ymmärrä suomea toistan ruotsiksi mitä puhuin lapsille. Ei ole ollut ongelmia tämän kanssa. Päinvastoin olen häkeltynyt kun kaupankassoilla minulle on alettu puhua suomea. Todella häkeltynyt. 
Minulle on puhuttu suomea (ainakin muutamia sanoja) paikallisten aloitteesta: 
Vaatekaupassa 
Ruokakaupassa 
Neuvolassa 
Päiväkodissa 
Koulussa 
Ehtoollisella seurakunnassa 
Pankissa 
Kirjastossa 
Ja kaikki tämä on plussaa ja ylimääräistä ja kertoo minulle että minä olen hyväksytty suomenkielisenä. 

Että niin karua tämä arki sitten on.

7. kesäkuuta 2018

Tulipalo ja (lähes) kuollut kauris


Tapahtuuko täällä koskaan mitään?

Ainakin tällä viikolla on tapahtunut vaikka mitä. Toissapäivänä naapuri joutui soittamaan palokunnan pariinkiin otteeseen kun viereinen metsämme paloi, kahdesta eri kohtaa. Täällä tuuli siis maanantaina ja tiistaina 10-11 m/s ja tiistaina se kaatoi yhden puun sähkölinjalle. Sähköt menivät kolmeksi tunniksi (sähkökatkot myrskyllä eivät ole mitenkään kummallinen asia) ja tapahtuneesta kimposi kipinöitä rutikuivaan maastoon. Tuuli sekä levitti tulta että vaikeutti sen sammuttamista. Pöllyävä soratiemme oli erityisen pöllyävä kun neljän eri kunnan palojoukot ajelivat ohitsemme ees taas. Ainakin 12h sitä sammuteltiin ja jälkisammuteltiin, miten arvokasta työtä he tekevätkään! Tuuli myös vaikeutti sinivalkoisten laivojen saapumista satamaan ja siten ne punavalkoisetkin myöhästelivät yli tunnilla. Harvinaisempaa näillä päivävuoroilla.


Eilen oli myös suuri päivä - sohvamme saapui. Odotettiin sitä kahdeksan viikkoa. Kirjoitan huonekaluista vaikka erikseen toisella kertaa, mistä ja miten niitä täällä ostetaan. Mutta uuden kotimme kauan odotettu sohva siis saapui. Ei ihan mahtunut autoon, mutta hyvin sen onnistuin kuljettamaan lähes parikymmentä kilometriä ja 90 km/h:n tiellä. No problemos. Saivatpa pyöräilyturistit hetkellistä viihdykettä polkemiseensa.


Sitten kun oli mantereen tuttujen kanssa fikalla (eli kahviteltiin) tässä keittiön pöydän ääressä niin kolmosluokkalaisemme palasi kotiin. Hän alkoi selittämään kuinka luokkakaveria autettuaan sai kiitokseksi heidän omien kanojen munia. Ja niinpä hän kaivoi ne takkinsa taskuistaan. Kaksi kananmunaa. Oli pyöräillyt ne taskuissa. Olivat onneksi keitettyjä.

Hetken päästä hän muisti, että luokkakaverilta kotiin pyöräillessä tien penkassa oli kauris. Perussettiä, selitin kananmunista ja kuolleesta kauriista vieraille. Se kuulemma ehkä-vissiin-vielä hengitti. Ainakin sen rinta liikkui. Mennessä sitä ei ollut ollut. Ja niinpä toistui se sama kuvio, jonka mieheni kerran kevättalvella suoritti. Minne pitää soittaa? Mantereella olisin tiennyt vastauksen heti, jos ojasta löytyy loukkaantunut tai kuollut hirvi. Täällä kevättalvella poliisi sanoi että vastuu on kunnan ja kunta että poliisin ja sitten metsänhoitoyhdistyksestä en enää mitään muista. 

Niinpä aloin googlata. Ja olipas se vaikeaa, vaikka kauriit ovat hirveän yleisiä täällä. Maarianhaminasta poistuttua tiekyltti osaakin kertoa, että onnettomuuksia kauriiden kanssa tapahtuu päivittäin (liekö liioittelua). Sitten yritin soittaa Maarianhaminan poliisilaitokselle, mutta olivat jo sulkeneet kello 15.00. Hätänumeroon en soittanut. Sitten yritin soittaa kunnalle, mutta olivat jo sulkeneet kello 16.00 (tässä vaiheessa kello 16.16). Lopulta maakuntahallituksen sivuilta selvisi että metsän(riistan?)hoitoyhdistyksiä Ahvenanmaalla on 15, kaikissa muissa kunnissa omansa paitsi Maarianhaminassa. Ja sieltä löysin yhteyshenkilön meidän kuntaamme. Ja hänpä oli ystävällinen ja lupasi hoitaa asian pikimmiten. Toivottavasti kauris pääsi tuskistaan. 
Luonto tuli jälleen kerran lähelle. 

5. kesäkuuta 2018

Saako sinne siis muuttaa?

Tänään meidän perhe on asunut täällä kaksi vuotta. Vasta illalla aiotaan juhlia kakulla, koska tajusin sen juuri ja soitin kauhealla kiireellä miehen kauppareissun perään että toisi nyt jotain kakkua edes. 

Enemmän kuin yhden kerran olen saanut kysymyksen että saako tänne muuttaa. Kyllä, tänne saa muuttaa. No saako siellä asua ihan talossa? Kyllä, täällä saa asua ihan talossa. Ahvenanmaalla on käytössä kotiseutuoikeus, joka aiheuttaa aina aika ajoin sekaannusta, hämmennystä ja epätietoisuutta. Itsellänikään ei nyt niin kovin kauaa ole siitä, että ajattelin että täältä ei ilman sitä voi minkäänlaista taloa ostaa, vaan asua ihan vuokralla vaan. Mutta olin väärässä. Ja nyt tiedän paremmin.

Koska Ahvenanmaa on Suomen autonominen osa ja haluaa osaltaan varjella kaunista ja ihanaa seutuaan joutumasta kenen tahansa käsiin, niin täysistä oikeuksista nauttiminen vaatii että sinulla on kotiseutuoikeus. Kotiseutuoikeuden saa automaattisesti alle 18-vuotias, jos toisella vanhemmista on kotiseutuoikeus. Kotiseutuoikeuden haltijat ovat myös vapautettuja asepalveluksesta, tämä toki ei koske niitä jotka ovat muuttaneet tänne 12 vuotta täytettyään. Ja tässä kohtaahan manner-suomalaisten niskavillat nousevat pystyyn. Voin joskus avata vuoden 1921 sopimuksia, jotka pohjaavat jo vuoteen 1856. Ennen sen historian tuntemusta ei kannata hiiltyä. Kansakunta ilman historian tuntemusta on kuin ihminen ilman muistiaan. Ja käy täältäkin vapaaehtoisia aseväessä.



Kotiseutuoikeutta voi anoa maakuntahallitukselta seuraavien kohtien täytyttyä:
- Sinulla on Suomen kansalaisuus
- Hallitset todistetusti ruotsin kielen
- Asut vakituisesti Ahvenanmaalla
Pääsääntönä on, että Ahvenanmaalla pitää asua viisi vuotta jotta kotiseutuoikeutta voi hakea. Mutta voit hakea sitä aikaisemmin, esim. jos sinulla on ollut kotiseutuoikeus aikaisemmin, tai jos olet asunut aikaisemmin tauotta viisi tai tauotettuna yhteensä seitsemän vuotta Ahvenanmaalla. 

Oikeutensa voi myös menettää. Jos menetät Suomen kansalaisuuden voit myös hyvästellä kotiseutuoikeutesi, tai jos asut Ahvenanmaan ulkopuolella viisi vuotta (opiskeluja ei lasketa). 



Mitä tästä kotiseutuoikeudesta sitten on hyötyä?
Saat äänestää maakuntapäivien vaaleissa (tai asettua ehdolle!) sekä perustaa firman, yhdistyksen tai ostaa sen rantatontin ilman erityislupia. Kuten sanoin, täällä voi ostaa talon ilman kotiseutuoikeuttakin. Silloin maakuntahallitukselta pitää anoa erityislupaa. Tämän erityisluvan kriteerit ovat erilaisia riippuen siitä oletko juuri muuttanut vai oletko ennen asunut täällä tai jos puolisollasi on kotiseutuoikeus. Meidän kohdalla ehdot kuulostavat seuraavilta: emme saa omistaa rantatonttia, tontin koko maksimissaan 4000m2, kiinteistön pitää olla vakituiseen asumiseen, ei kalastusoikeusalueelta ja sen pitää sijaita kaavoitetulla alueella tai kyläsessä. 

Itse ainakin olen kiitollinen siitä että asuntojen markkinahinnat pysyvät kurissa ja tämä ei ole ruotsalaisten ja venäläisten kesäparatiisisaari. Mutta minä olenkin enemmän kuin vähän kotiseutuhenkinen. 

4. kesäkuuta 2018

Kahden vuoden arkikiemuroita

Muutosta tänne on huomenna kaksi vuotta. Ajan myötä uuteen tottuu, mutta kun oikein siristän muistia niin muistelisin että aluksi kiinnitin seuraaviin erilaisuuksiin huomiota: 

 - Täällä saa enemmän lapsilisää (joka haetaan KELAsta, mutta sen maksun takana on maakuntahallitus, eli rahat eivät mene keneltäkään manterelaiselta ja rikastumaan niillä pienesti korkeammilla tuilla ei pääse  - sanonpa nyt tämänkin, etten taas aloita yhtä niistä sadoista kalapaliikeista jotka aina tasaisin väliajoin leimahtavat poliittisille ilmoille mantereen ja näiden saarten välillä. Huh. Siihenkin olen siis kiinnittänyt huomiota.). Ihmettelin sitä, ja tietenkin iloitsin, toki vain hetken aikaa. Pari kertaa ruokakaupassa käytyäni ymmärsin miksi näin on. Ja siitä pääsenkin seuraavaan kohtaan: 

 - Ruoka on kalliimpaa. Rahti maksaa ja paikallinen maksaa. Bensa on myös paljon kalliimpaa. Ja välimatkojen takia tulee autoa käytettyä useinkin. Paikallisen meijerin rasvaton maito litralta maksaa 1,10€ ja kevytmaito n. 1,30€, luomu on hieman kalliimpaa. Luonnonjogurttilitrasta saa maksaa n. 2,80€ ja paikallisen (mutta maailman parhaimman) juuston kilohinta, sen halvimman, lähentelee 10€. Silloin kun on hyvä tarjous, ostetaan jääkaappi pullolleen. Viimeksi oli kaksi 2,5kg pakettia jemmassa. 

 - Kahviloita kesällä on joka nurkan takana. Mutta ei erikoiskahveja niinkään. 

- Jos sinulla on mielipide, kirjoita se lehden mielipidepalstalle. Mielellään vielä molempien paikallisten lehtien. Siellä käydään ne tärkeimmät keskustelut. 

 - Älä unohda sillan avausta tasatunnein. Muuten istut kuumassa autossa parhaillaan vartinkin. Äläkä unohda sitä varsinkaan kun olet jo muutenkin myöhässä. Matka-aika kaupunkiin tuplaantuu. 

- Punkkeja on paljon. Opettajatkin poistaa niitä vaikkapa matikantunnilta lapsen korvasta. Kokemusta on. 

 - Vaatteiden osto on helppoa ja ei ole helppoa: Niistä tutuista vaatekaupoista täällä on tällä hetkellä kolme. Oli aluksi kaksi ja sitten jo neljäkin ja yksi meni konkurssiin joten nyt taas vain kolme. Ne on niitä samoja kuin mantereella, ja joihin rahapussi riittää. Eipä ole valinnanvaikeutta. Mutta ei kyllä tarjontaakaan aina. Kerran yritin ostaa oman koon mustaa perustoppia. Niitä oli 25 kappaletta. Kaikki kokoa XS. Seuraava täyttö olisi "joskus ensi viikolla". 

 - Netistä tilausta en pahemmin Turussa harrastanut. Täällä se on vähän pakko ylläolevista syistä. Ja en vieläkään täysin ole ymmärtänyt miten se toimii. Täällä on eri verosysteemit ja täällä on myös aivan oma postilaitos (Ålands post), ja vedetäänpä vielä tullitkin mukaan. Ja siitä johtuen; 
1. Kaikista (suomalaisistakaan) nettikaupoista ei voi edes tilata tänne. Olemme kuin ulkomaat.
2. Osa nettikaupoista tietää Ahvenanmaan oman systeemin ja osaa hoitaa asiat kuten kuuluu. 
3. Kaikki firmat eivät tiedä sitä, ja niin saatat joutua maksamaan tuplasti arvonlisäveroa ja sitten periä sitä firmalta takaisin. Säilytä kuitit.
4. Tiettyyn rajaan asti saat ostaa ilman tullia (sekin vaihtelee, alv on joko 24%, 10% tai 14%, ja netissäkin voi tullata etukäteen ja tästä löytyy tietoa niin että vaikka kuinka luen en tajua vaan kaikkea).  Kun selviät näistä tulee seuraava haaste: 

 - Pakettien saapuminen: Kerran erään firman (joka tietää nämä asiat) paketti ei tullutkaan 4 kilometrin päähän kyläkaupan toimituspisteelle vaan se piti hakea 20 kilometrin päästä pääpostista ja tullata siellä. Vaikka sitä ei pitänyt tullata. 
Mokasivat. 
Kerran tilasimme mantereelta erään työn kannalta kiireisen ja tärkeän asian. Paketti tuli Maarianhaminaan, josta se lähetettiinkin meidän vanhaan Turun osoitteeseen, vaikka sitä ei ollut paketissa. Asiakastiedoissa oli. 
Mokasivat. 
Tilasin pari kuukautta sitten uuteen kotiin verhoja kahdesta eri firmasta. Jotta välttyisin kaikelta ylimääräiseltä sotkulta, tilasin ne Turkuun, josta ystäväni hakisi ne. Tilasin ne eri toimituspisteisiin, koska en pystynyt valitsemaan samaa. Ja yllätys oli suuri kun tekstiviesti piipitti että paketti olisi haettavana neljän kilometrin päästä. Minullehan se oli hyvä, mutta paketissa oli vain ystäväni numero, ei minu - miten tekstiviesti löysi minut? Olenko jo niin tuttu naama kyläkaupan postissa? Ja kun menin hakemaan ensimmäistä pakettia, löytyi se toinenkin sieltä. Molempiin oli lyöty tilauspisteiden päälle tarrat jossa oli minun osoitteeni. 
Mokasivat. 
Onneksi.

1. kesäkuuta 2018

Koulut loppuu - viikon päästä!

Parinkymmenen vuoden ajan olin tottunut siihen, että koulun kevätjuhlaa vietetään touko-kesäkuun vaihteen lauantaina. Kaikissa kouluissa samana päivänä. Jos samana vuonna sukulainen saa valkolakin Utsjoella ja toinen Helsingissä, pitää vain päättää kumpaan juhlaan osallistuu, molempiin ei vaan millään ehdi. Tosin jos samalla paikkakunnalla useampi tuttu saa lakin, voi hyvän suunnittelun ansiosta  ehtiä mainiosti maistaa kuutta (6!) eri täytekakkua. Kokemusta on. 

Sitten tapasin ruotsalaisen mieheni. Ja tuli ne ensimmäiset ylioppilasjuhlat naapurimaassa. Ne oli keskellä viikkoa! Siis arkipäivänä! Ja paljon pidemmällä kesäkuuta kuin Suomessa. Koulut saavat itse päättää (tietyissä rajoitteissa) minä päivänä ylioppilaita juhlitaan. Eli eri päivinä, ilman yhteistä juhlallista päivää. Naisilla on päällä valkoiset mekot ja koulusta "juostaan" ulos; juhlallisuuksiin eivät siis osallistu vanhemmatkaan, vaan he kiltisti odottavat nimi- ja kuvakyltein lakkinsa saanutta lastaan koulun pihalla ja ripustavat kaulaan naruissa roikkuvia kukkia ja pehmoleluja(!), eli siis valkoinen mekko + kukkia = käytännössä monilla on kertakäyttösadetakkia muistuttava esiliina päällään tuossa vaiheessa. Ja sitten mennään auton lavalle huristelemaan. Tai traktorin. Siinä on vähän kuin penkkarit samalla. Tässä oli suomalaistytöllä sulattelemista.

Koska Ahvenanmaa on Suomen autonominen osa, moni asia on täällä hyvin samallalailla kuin Manner-Suomessakin, mutta sitten toisaalta osa asiosta tehdään hyvinkin "ruotsinmalliin". Vanhin lapsemme on nyt käynyt koulua kaksi vuotta, ja kahden muun lapsen kohdalta on nyt lähes vuoden kokemus myös päiväkodista ja eskarista. Täällä eskari ei ole pakollinen (mutta silti lähes kaikki käyvät sen) ja koulussa  on aivan oma opintosuunnitelma, jota parhaillaan uudistetaan. Itse lueskelin sitä tänne muuttaessa, ja sanoisin että se on sekoitus Suomea ja Ruotsia Ahvenanmaan omalla mausteella. Ruotsiin verrattuna täällä ei ole koulupakko vaan oppivelvollisuuspakko, kuten mantereellakin. Siitä johtuen tänne on muuttanut useampia ruotsalaisperheitä, jotka ovat halunneet lapsilleen kotikoulun mutta Ruotsin lainsäädännöstä johtuen se ei ole siellä mahdollista.

Täällä meidän tytön koulu loppuu vasta viikon päästä perjantaina. Viime vuonna se oli torstai ja sitä edeltävänä vuonna keskiviikko. Ehkä ensi vuonna ollaan jo lauantaissa? Täällä ei ole kuin yksi lukio, joten kaikkia juhlitaan samana päivänä. Mutta valkoiset mekot ja "ulosjuoksu" täälläkin on, se on (huomenna) lauantaina. Ensin saadaan lakit paikallisessa konserttitalossa ja sitten sen jälkeen juostaan lukion ovista ulos. Ruotsin ja Suomen välimaastossa tässäkin mennään.
Ja toisaalta kesäloma loppuu vasta myöhemmin elokuussa. Kun muutimme kaksi vuotta sitten, vietimme ekaluokkalaisemme kevätjuhlaa lauantaisessa Turussa, muuttolaiva lähti sunnuntaiaamuna ja koska täällä koulu jatkui vielä keskiviikkoon, pääsi tuleva kakkosluokkalainen viettämään päivän uuden luokkansa kanssa ja tunnisti heidät jo kesäloman rantapäivinä; meille siitä oli siis erityisesti hyötyä. 

Hyvää kesälomaa koululaisille ja onnea valmistuneille!