28. joulukuuta 2018

Syntymäpäivän merimaisemia

Joulomareissut tuli reissattua ja eilen saavuttiin takaisin Ahvenanmaalle. Satamaan saapumisen jälkeen käytiin tullissa, valokuvaamossa, poliisilla ja parin tunnin ruokaostoksilla. Hieman oltiin kaikki poikki tuon päivän jälkeen. Uudet passit ovat tuloillaan parille perheenjäsenelle.

Tänään aamulla herättyäni odottelin lähes tunnin verran kiltisti peiton alla. Täytin tänään 35 vuotta ja sain "herätyksen" sänkyyn; lahjoja, piirustuksia ja kakkua. Sitten olikin edessä ikkunoiden pesua (niin, kun kesästä asti on siirtänyt niin sitten niitä pestään +2 lämpötilassa) ja leipomista. Huomenna juhlitaan sitten vähän enemmän, kun on muutakin aihetta juhlaan. Lisää siitä myöhemmin. 

Aurinko kuitenkin paistoi niin kauniisti, että lähdin parin tunnin kuvaillureissulle ylhään yksinäisyyteeni. Tässä nyt muutamia kännykän kuvia, kameran kuvat ovat vielä tarkastamatta. Ihania loppuvuoden päiviä näiden kuvien muodossa siis! Kuvauspaikkana on Herrö (Lemlandissa).







22. joulukuuta 2018

Joulun viettoon

Nyt on lahjat kääritty ja kapsäkit pakattu ja täällä sitä seilaillaan parhaillaan meren aalloilla. Matka Satakuntaan äitini luokse on alkanut. Aikamoisia puristuksia nämä matkat vaan aina on; Viisi-kuusi tuntia laivassa ja parin tunnin ajot päälle ja satamassa odottelut. Yhdeltä startattiin kotoa ja arviolta vähän ennen kymmentä illalla olemme äitini luona. Yhdeksän tunnin reissu. Kotimatkalla palautamme lainassa olleen kakkosauton Turkuun ja laivaan ja laivasta ulos pitäisi selvitä  ilman autoa. Eli aika tarkkaan oli mietittävä tämä tavaroiden määrä. Nyt jäi sukset ja varaulkovaatteet suosiolla kotiin. Aikamoista nyt kantaa näitä lahjojakin ensin toiseen suuntaan ja sitten yrittää selvitä kotiinpäin kaikkien niiden kanssa ilman autoa. Saas nähdä kuinka käy. Ja kolmella lapsella on jo sitä vaatettakin aika kasat. 

Tällä kertaa matkaamme mantereelle Finnlinesilla. Finnlines on aina ihanan rauhallinen. Tällä laivalla kun ei voi matkustaa ilman kulkuneuvoa niin täällä ei risteilijöitä ole. Tämä on rekkakuskien suosima laiva ja harvoin täällä on ketään muita lapsiperheitä, tällä kertaa on, mutta vain muutama. On siis ihanan rauhallista. IHANAA. Kun matkaa tätä väliä kymmeniä kertoja vuodessa, niin arvostaa rauhaa ihan eri tavalla. Laiva on vain  kulkuneuvo muiden joukossa, joskus siitä kirjoitinkin. Finnlinesin lipun hintaan kuuluu myös ruoka. Se toki on sellainen "rahtari painotteinen", aika raskaan oloista ruokaa, mutta täyttävää ja lapset tykkäävät. Tax Free on reilun tunnin auki. Ja muuta ohjelmaa ei ole. Finnlines siis lähtee Ruotsista Kapellskärin satamasta, poikkeaa Ahvenanmaalla Långnäsin satamassa ja Suomeen se saapuu Naantaliin. Siitä pääseekin nopeasti heti jatkamaan isompaa tietä, joten satamasta pääsee nopeammin tien päälle kuin Turusta, ainakin omasta mielestäni. 


Satama Långnäsissä on ihanan karu ja tyhjä. Vähän siellä saattaa ensimmäistä kertaa lähtöä tehdessä olla hämillään, että mitenkäs täällä toimitaan. Ohjeistuksen mukaan paikalle pitäisi saapua jo tuntia aikaisemmin. Ensimmäistä kertaa toimimmekin näin, mutta lähes puolen tunnin odottelun jälkeen saapui vasta työntekijät tekemään lähtöselvitystä. Siinä sitten kysyimme, että koskas tänne oikein kannattaisi tulla? Mies siinä hetken mietti ja totesi, että niin, joskus ennen puolta me kahvitauolta tullaan tähän. Tänään taisi olla vähän pidempi kahvitauko, kun saapuivat vasta varttia vaille. Oltiin siis vähän ennen puolta, eli ihan liian aikaisin. Jotenkin ihanan suloista ja luppoista tämä toiminta täällä Ahvenanmaalla. Ja lapusta vain tarkistavat nimen ja rekisterinumeron. Helppoa ja jouhevaa. 

Huomenna onkin sitten edessä siivousta ja ruokien laittoa äidin luona. Vielä en ole päättänyt, että haenko kuusen metsästä vai en. Toisaalta haluaisin, mutta äitini ei sitä sitten saa ulos talosta kannettua. Saas nähdä. 
Mitäs suunnitelmia teillä on jouluksi?


19. joulukuuta 2018

Leivoin tänään 14 kakkua!


Mietin tuossa viime viikolla, että pitäiskö kokeilla jos joku täällä Ahvenanmaalla haluaisi ostaa piimäkakkua (eksoottista Suomen rajojen ulkopuolella, enpä tiedä yhtään Ahvenanmaasta) tai taatelikakkua. Niinpä sitten leivottiin meidän ykkösluokkalaisen kanssa yksi piimäkakku, että saadaan otettua myynti-ilmoitusta varten kuva. Kakusta tuli hyvä, ja ilmeisesti kuvastakin, kun kakkutilauksia on tullut huomiseksi 11. Enpä olisi uskonut!  Leivoin siinä samalla pari ylimääräistä, jos joku ne vielä ostaa tai sitten ne herkutellaan omiin suihin. Joulua lähden viettämään äitini luokse ja sinne lupasin kanssa taatelikakun mukaan. 


Tänään olisi edessä vielä kakkujen pakkaaminen ja huomenna suuntaan sitten Maarianhaminaan toimittamaan kakkuja. Aika paljon tähän meni aikaa ja hintaakin oli vaikea arvioida, täällä Ahvenanmaalla kun paikalliset elintarvikkeetkin maksavat reippaasti, esim. voipaketti lähikaupassa maksaa yli 4€.  Tuntihintaa en edes uskalla ajatella. Ja sattuihan sitä pari kömmähdystäkin. Yhdestä unohdin sokerin, mutta käytän sen itse myöhemmin. Laitan kuorrutteen päälle niin hyvä tulee. Ja viimeisen onnistuin jotenkin väsyneenä hajottamaan. Onneksi oli pienempiä varalle ja yksi ostaja ystävällisesti suostui tekemään vaihdon ja saamaan vähän alennusta. Mutta tyytyväinen saa olla urakkaansa.

Pidätkö sinä kuivakakuista? Mikä on suosikkisi?



18. joulukuuta 2018

Ruokaostokset netistä - onnistuuko se Ahvenanmaalla?


Kauppakassi-palvelut ovat käsitykseni mukaan nykyään erittäin suosittuja - ainakin isoissa kaupungeissa. Eipä niitä muualla taida ollakaan. Ei ainakaan meillä. Asiakas voi helposti joko tilata viikon ruuat resepteineen tai sitten klikkailla ruokaostoksensa omien halujensa mukaan ja niin ne kannetaan kotioven taakse.  Muutama nettikauppa myy myös "hävikkiruokaa" alennuksella.  Tällaisia palveluita on useampiakin ja ystäväni hankki minulle yhteen sellaiseen alennuskuponginkin, että pääsisin testailemaan. Kun olin klikkaillut ostokset valmiiksi ja yritin maksaa, eteen tulikin se vanha ja tuttu tenkkapoo. Eli ko. firmahan ei sitten tänne Ahvenanmaalle ollenkaan pakettejaan lähetä. Varmistin asian vielä erikseen asiakaspalvelusta. 


Olin muutamaa viikkoa aikaisemmin nähnyt erään tutun Instagramissa kuvan, jossa hän oli tehnyt ruokaostoksia erään toisen palveluntarjoajan kautta. Vaikka luin heidän kotisivuiltaan, että tavaraa ei toimiteta Ahvenanmaalle, oli tuttuni tilaus kuitenkin saapunut perille ilman sen suurempia mutkia. Niinpä päätin itsekin kokeilla josko se toimisi.

Tavaroiden tilaus sieltä mantereelta tänne Ahvenanmaalle onkin ihan oma taiteenlajinsa. Olen siitä jo kerran avautunut mm. täällä. Ennen tilauksen teon aloittamista tarkistin ihan ensimmäisenä Ahvenanmaan Postin sivuilta, että mikä on tilauksen raja, ettei tarvitse maksella tupla alveja tai joutua muuten tullin kanssa asioitaan selvittelemään. Tämäkin on sellainen viidakko, että en vielä itsekään ole sitä oppinut. Jos asia kiinnostaa, voit lukea siitä täältä Postin sivuilta, joko ruotsiksi tai englanniksi. (Niin tiesithän, että meillä on ihan oma postilaitoksemme täällä?).

Raja elintarvikkeille on siis 35,65 € ja tilasin yhteensä 32,22 eurolla. Näihin molempiin summiin sisältyy kuljetuskustannukset. Matsmartin (eli käyttämäni firma) mukaan säästin normaalihinnoista 35,77 €. Sain tilattua monta sellaista asiaa erittäin halpaan hintaan, joka olisi kyllä nuukuuttani jäänyt kaupan hyllyyn normaalihinnoilla. Kuten luksus myslit ja muutamat luomu-tuotteet. Muuten tilailin sellaista mitä muutenkin kaupasta ostan.  Se paha puoli tällaisessa nettishoppailussa on, että täytyy kyllä osata hillitä itsensä hyvin, ettei vaan sorru tilailemaan kauheita kasoja mukamas-halpoja-herkkuja. Varsinkaan väsyneenä ja nälkäisenä ja rankan päivän jälkeen ei pitäisi päästä ollenkaan tekemään tällaisia ostoksia. Ylipäätään ruokaostoksien tekemiseen nälkäisenä pitäisi keksiä vastaavanlainen niksi kuin ammattiautoilijoiden alkoholilukot. Vai mitäs olet mieltä?


No, mitenkäs se paketti sitten saapui?
Perinteisesti. Postiterminaalista tuli tiedote, että tulepas käymään tai soittele, niin katsotaan mitä paketillesi oikein tehdään. No, minäpä soitin. Ja kerroin paketin arvon. Siellä nainen löi leimat päälle että sallitun rajoissa ja koska en itse ollut kaupunkiin perjantaina matkalla, sanoi hän laittavansa sen eteenpäin meidän kylän postin toimipisteelle (sinne minne sen pitikin tulla). Nyt kun vaan oli jo perjantai, niin pakettihan tulisi vasta maanantaina.  Maanantaina olin sitten juuri kyläkaupalla kun postin kuljetukset saapuivat, mutta eihän sieltä minulle mitään annettu, kun ne piti ensin rekisteröidä. En sitten viitsinyt jäädä kipeän lapsen kanssa odottelemaan (olin siis juuri hakenut kesken eskaripäivän reppanan ja kävin nopeasti hakemassa pakastelounasta kotimatkalla). No, reilu vartti ehdittiin olla kotona, kun tekstari piippasi, että paketin saa noutaa. Tänään sen sitten hain. Iso oli laatikko ja kovasti tavarat siellä pyöri. Ruis Nachoille kävi vähän köpelösti, mutta muuten kaikki oli ehjää. 

Sitä kyllä jäin nyt miettimään, että kannattiko? Onko tässä nyt kuitenkaan mitään järkeä? Kun oikein ajattelee tämän paketin matkaa tänne, niin kuinka paljon tässä nyt tuli taas kasvatettua hiilijalanjälkeä. Toisaalta sitä "pelastaa" ruokaa, mutta sitten toisaalta se kuljetus tänne tuhoaa ne pelastamiset kokonaiskuvassa. Tätä minä nyt jään näiden (ruoka)aarteideni äärellä pohtimaan. 








17. joulukuuta 2018

Talven ihmemaa - Ahvenanmaako?



Tänään täälllä taas satoi lunta. Pimeä ja ankea Ahvenanmaa muuttuikin yhdessä hetkessä talven ihmemaaksi. Meillä on ikävä kyllä molemmat pojat yskineet siihen malliin, että toinen jäi heti aamulla kotiin, ja toinen pitikin sitten hakea kesken päivän eskarista kotiin. Hän oli jo perjantain pois eskarista ja viikonloppuna otettiin rauhallisesti kotona. Aamulla vointi oli hyvä, mutta niin vain oli huono olo ja päänsärky palanneet kesken päivän.  Vetisestä lumesta ei olla siis tänään pahemmin päästy nauttimaan vaan on syöty pakastepizzaa ja kuumaa mehua.

Monen monta kertaa olen palannut näihin marraskuisiin kuviini. Silloin meillä oli lunta kaksi päivää ja päätin tehdä tilaa kalenterista kuvaretkelle. Ja voi kuinka monta kertaaa olenkaan ollut päätökseeni tyytyväinen. Otin silloin lähes 400 kuvaa, joten tässä todella on vain murto-osa. Varauduin siis ennakkoon, jos tänne ei lunta sataisikaan. Oletkos sinä vieraillut täällä meidän talven ihmemaassa, eli Ahvenanmaalla talvella?









Muistathan olla käyttämättä kuviani ilman lupaa. Kaikki kuvat (c) Tiina Fjellander / Ihana Ahvenanmaani

16. joulukuuta 2018

Kesäparatiisi herää eloon joulukuussa


Syksy täällä saarella on aina hieman pitkä ja pimeä. Monet ihanat kahvilat sulkeutuvat kesäsesongin jälkeen, mutta näin joulukuussa useammat paikat heräävät eloon. Viikonloppuisin järjestetään joulumarkkinoita ja useampikin kahvila tai putiikki on viikonloppuisin auki. Potentiaalia täällä olisi paljon enempäänkin, mutta iloitaan nyt ainakin tästä. Ehkä tulevaisuudessa... 


Eilen fillaroimme Amaliaan limonaditehtaalle glögille ja pikkuostoksille. Tänään vierailimme yhdessä lempikahvilassani - Järsön Stickstuganilla. Lopuksi piipahdimme tuulisen Merikorttelin joulumarkkinoilla. Siinä vaiheessa kylmyys iski puhelimeen ja akku loppui, joten näytettävänä on vain yksi kuva. 





Instagramin puolella kyselin ovatko Amalian aidoista marjoista tehdyt limonadit tuttuja. Monet eivät niitä olleet maistelleet, vaikka mantereeltakin niitä saa jo useista kymmenistä kaupoista. Lisäksi Friends & Brgrs ravintolan limonadit ovat samaisessa tehtaassa tehtyjä, ehkä sekin on uutta tietoa monelle. Amalian julmust -juoma on myös erittäin hyvää, glögistä puhumattakaan.

Stickstuganilla näytti tänään tältä:















Ja se joulumarkkinoiden ainoa kuva on tässä:


Tätä kirjoittaessa maa onkin muuttunut ihana valkoiseksi! Pari päivää säätietoja selatessa luvattiin vesisadetta ensi viikoksi, mutta nyt sää näyttää ihanasti lumihiutaleita useammalle päivälle. Ehkä tännekin saapuu viimein talvi!?
Jokos siellä on maa valkoisena?

7. joulukuuta 2018

Vietetäänkö Ahvenanmaalla Suomen itsenäisyyspäivää? Ahvenanmaalainen puku Linnan juhlien puhutuin?

Vasta tänä vuonna minulla oli tilaisuus paneutua paikalliseen itsenäisyyspäivän viettoon. Edellisinä kahtena vuonna olen joko ollut mantereella tai juhlinut omien tuttujen kesken, enkä ole edes ollut tietoinen miten sitä täällä juhlitaan. Vai juhlitaanko?

Kovasti yritin metsästää tietoa netin ihmeellisestä maailmasta päivän juhlallisuuksista. Etupäässä etsin josko suomenkielisillä olisi omia juhlintoja, mutta muutenkin. Visit Ålandin sivuilla oleva kalenteri ammotti tyhjyyttään tapahtumien saralta. Sen verran sain sitten tietää somen kautta, että Merenkulkumuseoon ja Ahvenanmaan museoon on vapaa pääsy. Suomenkielisten ryhmästä sain tietää suomenkielisten jumalanpalveluksesta ja Ahvenisten (suomenkielisten yhdistys) järjestämästä juhlasta. Lopulta päädyimme siihen, että aamulla leivoimme pipareita, sitten lähdimme Merenkulkumuseoon ja kun mieheni palasi Ruotsista kotiin, söimme juhla-aterian. Monen vuoden tauon jälkeen päätin katsoa illalla Linnan juhlia. Oli jo aikakin opettaa tämä traditio 10-vuotiaalle tyttärelle. 


Tänään lehdestä luin, että paikallinen sotaveteraanijärjestö oli pitänyt hienot juhlallisuudet. Siitä tulin iloiseksi. Tämä Ahvenanmaan ja Manner-Suomen viha-rakkaus -suhde välillä ihmetyttää ja välillä raivostuttaakin. Täällä on niin vahvassa oma vahva ahvenanmaalainen identiteetti ja Ruotsi on monessa suhteessa konkreettisesti niin lähellä, että minua ei yhtään olisi ihmetyttänyt, jos Suomen itsenäisyyttä ei olisi oikein missään juhlittu. Toisaalta täällä on suuri prosentuaalinen osuus niitä tämän tai edellisen sukupolven edustajia, jotka ovat muuttaneet tänne mantereelta. Ja vastaavasti Ruotsista muuttaneita on myös paljon. Itse rakastan sitä, että on olemassa vahva kansallinen identiteetti. Ja haluan myös kunnioittaa ahvenanmaalaisten identiteettiä. Museosta vuosia sitten bongasinkin hyvän sitaatin Karl August Bomanssonilta vuodelta 1852. Siinä sanotaan näin;


”Sin egen nationalitet påyrka Ålänningarne eftertryckligt. Frågar man en ibland dem hvad folk han tillhör, så skall han icke nämna sig Finne eller Svensk, utan fast och bestämdt Ålänning.”  - Karl August Bomansson, 1852

”Omaa kansallisuuttaan painottavat ahvenanmaalaiset voimakkaasti. Välillä kysyttäessä mihin kansanryhmään he lukeutuvat, ei vastauksena pidä oleman suomalainen tai ruotsalainen vaan vakaasti päättäen ahvenanmaalainen." 

No mitenkä vahvan ahvenanmaalaisen identiteetin omaavat sitten ajattelevat itsenäisyyspäivästä? Monille se tuntuu olevan ylimääräinen vapaapäivä joulun alla. Mielestäni ´alandmemes´ Instagram-tili kiteytti asian hyvin kuvallaan. Suomalaiset juhlivat itsenäisyyttään kynttilöitä polttaen ja ahvenanmaalaiset risteillen. Kannattaa laittaa tuo Instagram-tili myös seurantaan, itse välillä saan päivän parhaimmat naurut heidän kuvistaan (välillä kyllä harmaita hiuksiakin). :)

Entäpäs liputus?
Näitä paikallisia liputussääntöjä etsin kesällä kissojen ja koirien kanssa. Elämäni ensimmäistä kertaa lapsuusvuosien jälkeen meillä on oma lipputanko ja halusin liputtaa. Mutta mitäpäs sanovat liputussäännöt? Ja mistäs ne oikein löytää? Ahvenanmaalla on ollut oma lippu vuodesta 1954 ja täällä kalenterissa on omat liputuspäivänsä (kuten itsehallintopäivä). Haasteeksi osoittautuikin tietää, että liputetaanko täällä sitten niinä liputuspäivinä kuin manner-Suomessa. Entä saako Suomen lipulla liputtaa? Välillä täällä näkee yleisten rakennusten edessä kolmekin lipputankoa; yksi Ahvenanmaan lipulle, yksi Suomen ja yksi Ruotsin. Jouduin kysymään liputusasiasta paikalliselta ystävältäni, joka työnsäkin puolesta näistä jotain tietää. Hänen vastauksensa kesällä minulle oli että eipä täällä liputeta samoja päiviä. Jospa joku osaisi minulle kertoa vielä kunnon lähteen näihin liputussääntöihin? 

No lasten kanssapa tehtiin sitten eilen empiiristä tutkimusta ja havainnoitiin ympäristöä matkalla museoon. Todella vähän täällä tunnutaan liputtavan itsenäisyyspäivänä. Todella vähän. Matkalta bongasimme 10 Suomen lippua, 22 Ahvenanmaan ja yhden Ruotsin (!) lipun. Eli yllättävän monta Suomen lippua. 

Mitäs muuten olitte mieltä paikallisen sanomalehtemme Nya Ålandin päätoimittajan vanhoista sanomalehdista tehdystä puvusta? Ihastuttiko vai häkellyttikö? Täällä sitä tietenkin on ihannoitu, mutta kyllä YLEn asiantuntijoilta tuli aika tiukkaa palautetta, ettei ihan tainnut sopia kyseiseen juhlaan. 

Itsenäisyyspäivänä minulla on aina tapana lukea ote Zacharias Topeliuksen Maamme Kirjasta aterian yhteydessä. Perinteeksi on tullut tehdä aurajuustokiusausta ja graavattua lohta. Laitan tähän loppuun nyt pienen sitaatin siitä ja toivotan erittäin hyvää viikonloppua sinulle! Kyllä olemme etuoikeutettuja kun saamme olla hienon Suomen kansalaisia. 


Nytpä ymmärrän sen.
Tämä maa on minun isänmaani. Joko minä suomen kielellä kutsun sen Suomenmaaksi, tahi ruotsiksi nimitän sen Finland, on se kuitenkin aina sama maa. Kaikki sen pojat ja tyttäret ovat samaa kanssa, puhukoot mitä kieltä tahansa. Jumala on monena satana vuotena yhdistänyt heidät samaan kotomaana, samoin lakien ja hallituksen alle. Mitä hyvää tahi pahaa on tapahtunut toiselle, se on tapahtunut toisellekin. He ovat kasvaneet, eläneet ja kuolleet toistensa vieressä samassa ylhäisessä pohjoisessa, saman taivaan alla, tehden samaa kovaa työtä henkensä elatukseksi. Heillä on sama kristinusko, sama opetus, samat oikeudet, samat velvollisuudet, sama etu, sama vahinko, sama vapaus, sama rakkaus ja sama toivo.
Z.Topelius: Maamme kirja

Nu förstår jag det.
Detta land är mitt fädernesland. Antingen jag på finskt språk kallar det Suomi (Suomenmaa), eller jag på svenskt språk kallar det Finland, är det dock alltid samma land. Alla dess söner och döttrar bilda ett folk, vad språk de än tala. Gud har i många hundrade år förenat dem i samma hembygd, under samma lagar och överhet. Vad gott eller ont, som har vederfarits den ena, det har ock vederfarits den andra. De hava vuxit, levat och dött vid varandras sida, i samma höga nord, under samma himmel, i samma stränga arbete för livets bärgning. De hava samma kristna tro, samma undervisning, samma rättigheter, samma skyldigheter, samma fördel, samma skada, samma frihet, samma kärlek och samma hopp.

Z.Topelius: Boken om vårt land


Ylimmäinen kuva on kuvakaappaus osoitteesta: www.instagram.com/alandmemes ja puvun kuva on kuvakaappaus Iltasanomien sivuilta. 

30. marraskuuta 2018

Marrasmyrsky

Aurinkoa ja lunta riitti kaksi päivää ja sitten myrkytuulet saapuivat tänne. 
Tuulistahan täällä on aina, mutta näin syksyn ja talven välimaastossa myrskyt ovat erittäin yleisiä. Tuuli vinkuu nurkissa niin että tuntuu. Pulkat, sukset, kukkalaatikot ja muutamat muut pihalla lojuvat turhakkeet ovat nyt ties missä. Varmuudeksi siirsin eilen osan terassilla olevista kukista ja koristeista sisälle, ettei vain lasilyhdyt mene rikki ja kukat varise. 

Kun katsoin säätiedotusta meidän kohdalle eilen illalla ja tänään aamulla, se näytti tuulenvoimakkuudeksi 13 m/s. Maarianhaminassa luvut oli pienemmät, mutta niin vain sielläkin tuuli eilen illalla kovasti. Hyvä kun pystyssä pysyin kauppakassieni kanssa.

Saaristolautat ovat peruneet vuorojaan ja yksi laivoista oli otsikon mukaan kärsinyt ihan myrskyvahinkoja. Siljan Baltic Princess ei päässyt eilen iltapäivällä satamaan lainkaan. En tiedä miten yövuorot ovat liikkuneet, välillä ne eivät näissä myrskyissä satamaan pääse ollenkaan. Mutta siihen vaikuttaa myös aina tuulen suunta, ja nyt tuuli on puhaltanut etelästä, eli ehkä ovatkin päässeet Långnäsin satamassa poikkeamaan. Aallonkorkeus Itämerellä on ollut reillut 6 metriä, eli aika haipakkaa keinuntaa on ollut risteilijöille. Toivotaan nyt, että tämä tuuli laantuu jo tämän illan aikana.

Ja sataisipa lisää lunta. Onneksi otin kuitenkin yli 300 talvista kuvaa kahden päivän aikana, pääseepä niistä ainakin nauttimaan. Kyllä lumi ja sen tuoma valoisuus vain tekee niin hyvää ihmiselle. Eikös?

Onkos teillä päin ollut myrskyistä? Entä mikä on lumitilanne siellä suunnalla?

Ihanaa viikonloppua kaikille!


28. marraskuuta 2018

Talvi Ahvenanmaalla?


"Millainen talvi siellä on?" 
Tämän kysymyksen olen kuullut useamman kerran. Tämä talvi tulee olemaan kolmas talveni Ahvenanmaalla, joten mitään kauhean vankkaa kokemusta itselläni ei asiasta ole, mutta muutaman huomion olen ehtinyt tehdä: 

- Sairaan liukkaat tiet. Ennen kuin lumi saapuu, tiet ovat yleensä erittäin liukkaat. Kosteus on täällä aina läsnä ihan eri tavalla kuin mantereella ja kun kostea tienpinta jäätyy niin se se vasta liukas onkin. Täällä ei siis suolata teitä, josta johtuen tiet ovat liuk-kai-ta. Vähän kuin paksua mustaa jäätä. Kuun valossa tien pinta kimaltaa ja nastakaan ei tahdo siihen kunnolla iskeä kiinni. Meillä oli elämämme ensimmäiset (ja VIIMEISET!) kitkarenkaat kun muutimme tänne. Ne tulivat autokaupan mukana. Arvatkaapas vaan mitä toivoin ensimmäisenä talvena lahjaksi? No kitkarenkaita! Sainko? Kyllä vain! Ehkä elämäni paras joululahja. 

- No se talviliikenne. Ja siitä käytävä kiivas keskustelu Facebookin erinäisissä ryhmissä. Surullista, huvittavaa ja ymmärrettävää - kaikilla näillä sanoilla kuvailisin niitä keskusteluja. Ymmärrän, että tilannenopeus on hyvä ja erinomainen ja tärkeä asia. Ja silloin kun todella on tuo ´sairaan liukas tie´-vaihe päällä, niin himmata kannattaa. Mutta sitten kun tulee lunta ja tien pinta muuttuu sellaiseksi "kunnon suomalaiseksi talvitieksi", niin en ihan aina kuitenkaan ymmärrä sitä liikennekäyttäytymistä. Ehkä ahvenanmaalaiset eivät vain ole niin tottuneita talviajamiseen? En tiedä. Tänään oli ihan hyvät tiet ajella ja itse uskalsin kyllä körötellä 90 km/h kuten nopeusrajoitus on. Edelläni kulkenut auto liikkui 45-70 km/h. Siinä vaiheessa kun rajoitus oli 90 ja edellä oleva auto ajoi 45, koin tilanteen jo lähes vaaralliseksi. Lisäksi auto ajoi keskellä tietä ja muutenkin kummallisesti. Mietin kahta vaihtoehtoa: 1. rattijuoppo tai 2. ikääntynyt paikallinen talveen tottumaton kuski.
Kotiin palatessa ajoin muuten melkein kolarin. Joku kääntyi täysin eteeni, ja jos en olisi jarruttanut, päin olisin ajanut. En tiedä olinko jotenkin hänen ´pimeässä  kulmassa´ vai mitä tapahtui kun oli suora tiekin, mutta sydän kyllä pamppasi sen jälkeen tuhatta ja sataa. Olin juuri palaamassa tyttären konsertista kotiin ja kyydissä oli lisäkseni kaikki kolme lastamme. Siinä oli aika kallis lasti kyydissä.

- Kun lunta tulee, siitä pitää heti ja täysillä nauttia. Koskaan ei tiedä kauanko sitä riittää. Niinpä eilen koululaisten kotiuduttua etsimme sukset ja monot ja pulkat ja liukurit. Lapset olivat yhteen putkeen lähes kolme tuntia ulkosalla. Juotiin kuumat kaakaotkin ulkona lumisateessa, halusivat retkeillä viltin päällä lumihangessa. Ja äitihän hoiti homman. Tytär kävi vielä illalla hiihtäen koululla luokkaillassaan. Niin, tuo jalkakäytävien auraus on aina vähän niin ja näin, joten hiihtäen useimmiten pääsee parhaiten tuon vajaan kolmen kilometrin matkan koululle. Hiihtäminen ei muuten sitten olekaan mikään itsestäänselvyys täällä. Jos koulusta lähdetään liikuntatunnilla hiihtämään, opettajan pitää lainata ensin tarvittava määrä suksia jostain. Kertonee jotain talvien lumisuudesta. Ja latuja en ole pahemmin nähnyt. Ne pitää etsimällä etsiä. 

- Sää vaihtelee. Kuten eilen. Sataa lunta, aurinko paistaa, tummat pilvet, tuiskuttaa, kaunis auringon lasku ja pilvet poissa. Sää vaihtuu talvellakin nopeasti. Ja yllättää. Tänään en ollut uskoa silmiäni kun katsoin lämpömittaria. Säätiedotus lupasi pari pakkasastetta yöksi ja aamuseitsemältä mittari näytti lähes -11 astetta! 

Nähtäväksi jää jatkuuko tämä ihana talvi vielä muutaman päivän. Ainut negatiivinen asia tässä lumessa on se, että lumi on peittänyt aurinkopaneelit (kuten kuvasta näkyy) ja ne pitäisi nyt jotenkin putsata, että saisi hyödynnettyä kaiken aurinkoenergian. Muuten kyllä ihan mielellään lämmittelen aamuisin keittiön puuhellaa ja iltaisin varaavaa takkaamme.

On täällä vain niin kaunista talvellakin! Täällä olisi monelle matkaajalle paljon nähtävää ja koettavaa talvisinkin. En voi muuta kuin suositella pistäytymään täällä off-sesonkina. Vai mitä sanotte tämän kirjoituksen ensimmäisen kuvan maisemasta? Eikö olekin kaunista?

Ihanaa viikon jatkoa!



27. marraskuuta 2018

Kuusi kuvaa kesästä -haaste


Tänään tänne saapui talvi! On ollut niin ihanan kaunis päivä, että lapsetkin jäivät heti koulusta tultuaan 2,5 tunniksi ulos leikkimään ja kaakaotkin juotiin lumisateessa viltin päällä. Tytär vielä illalla hiihti koululle luokkailtaan, siitäkin kertyi yhteensä reilu viiden kilometrin lenkki. Parhaillaan latailen talvikuvia koneelle ja yritän niitä jaella teillekin huomenna. 


Elämä on taas hurahtanut vauhdilla ja tuntuu kuin pari viikkoa olisi hukkunut jonnekin. Aloin jo kaksi viikkoa sitten keräillä puhelimen syövereistä kesäkuviani osallistuakseni tähän kesäkuvahaasteeseen. No, kuvia oli liikaa ja ne eivät ikinä siirtyneet sähköpostiin, josta olisin ne helposti tänne blogiin napannut. Tarkoituksena oli julkaista kuvat harmaana marraskuisena päivänä. Tänään tuntuukin vähän hassulta postailla tätä, kun päivä on ollut mitä kaunein - mutta tässäpä ne tulevat. Kaikki kuvat on otettu puhelimen kameralla, joten mitään teknisiä hienouksia ei ole teille jakaa kuvien yhteydessä. Kameran kaivoin vuosien tauon jälkeen nimittäin vasta muutama viikko sitten esille. Haasteen sain Kristiinalta ja alkuperäinen haaste löytyy täältä Tuplasti terapiaa -blogista, kannattaa kurkata ja osallistua! 

Ensimmäinen kuvani on omenapuun kukinnoista (tuossa ylhäällä). Rakastan sen symboliikkaa; miten kauniista ja herkästä voi kasvaa jotain suurempaa ja hyvää ajan kanssa. Rakastan omenankukkia ja olen erityisen ihastunut tähän kuvaan, jonka kuvasin sinistä taivasta vasten. Punaisen eri sävyt sointuvat ihanasti sinisen kanssa.


Toinen kuva on Skånesta, jossa mieheni perheen kesämökki sijaitsee. Rakastan tämän kuvan moniuloitteisuutta; meri taustalla, kukinto edustalla ja siinä välimaastossa muuta kasvillisuutta. Taivas leikitteli väreillään lähes joka ilta tuon viikon aikana. Kuvan täysin palanut nurmikko muistuttaa puolestaan kesän kuivuudesta.

Olen tyytyväinen kukan ja taivaan harmonisiin värisävyihin ja kuinka tarkennus on tuonnaampana ja edustalla oleva kukka hieman häilyvä. 












Kolmas kuva on mielestäni hyvä osoitus siitä, että puhelimellakin saa otettua hyviä kuvia - jos vain osaa. Perspektiivi, asettelu, värimaailma ja valon määrä ovat aina avaimia onnistuneeseen kuvaan. 
Olin Helsingissä tapaamassa lukioaikaisia ystäviäni pitkästä aikaa - ties koska olimme viimeksi kaikki neljä onnistuneet tapaamaan yhdessä. Yhden jo lähdettyä kotiin päätimme vielä istua iltaa kolmisin. Meille se todella tarkoittaa rauhassa istumista ja keskustelemista. Itse en juo alkoholia ja en edes siis tiedä koska viimeksi, jos koskaan, olen ostanut tällaista drinkkiä. Keskustelu baarimikon kanssa meni jotenkin näin:
"Alkoholiton, mitäs ehdotat?"
"No jos mä tota otan vähän mustikkaa ja vadelmaa ja mansikkaa ja heitän siihen sekaan vähän limee ja sekotan."
Osasi sekoittaa sen verran hienosti, että otin kuvan. 





Tunnelma. Siitä tässä kuvassa on kyse. 90-vuotias isoisoisä lastenlastenlastensa kanssa. Itse en ole koskaan tavannut kumpaakaan isoisääni, mieheni isoisästä sainkin sitten itsekin isoisän. Mielestäni on erityistä, että hän on saanut seurata meidän lastemmekin kasvua. Jokainen päivä ja vuosi on lahjaa. Hän muistaa Suomen sotavuodet ja kuinka ne Ruotsiakin koskettivat. Hän on nähnyt monen monta vaihetta maailmassa. Hän matkustaa edelleen vuosittain lämpöisemmille leveysasteille. Aikamoinen isoisoisä. Vaikka välimatkan takia tapaamiset jäävätkin yhteen tai kahteen kertaan vuodessa, muistoja on kertynyt senkin edestä. Tässä "pojat" lukevat kolmestaan. 











Ihkaensimmäinen ihkaoma mansikkani! Sain lasten hoitotädiltä mansikantaimia ja onnistuin saamaan niistä muutamia mansikoitakin. 
Rakastan myös keittiömme lattiaa. Ja puuliettä! Muutimme siis keväällä tähän remontoituun taloon ja puuliesi tällä kirjoitushetkelläkin ihanasti lämmittää keittiötämme. 
Kuvaa ottaessa mietin tapani mukaan, mikä olisi hyvä ja toimiva tausta - tällä kertaa mansikalleni. Mielestäni se sopi hyvin tähän keittiön maisemaan ja koska mansikka itsessään on aika pieni ja mitäänsanomaton niin taustalle sopi hyvin vähän "enemmän tavaraa" eli sekä puuhella että monikuvioinen lattia. 



Tämä kuva on selfie, ryhmäselfie. Niitä tuppaa kameraan kertymään. Tämä oli ehkä kesän kuumin päivä ja vietimme sen blogiyhteistyön merkeissä Smart Parkissa. Kuvasta välittyy mielestäni iloinen tunnelma. Erityisen kuvasta tekee se, että emme kovinkaan usein julkaise lapsistamme kuvia sosiaalisessa mediassa. Poikkeuksia teemme harvoin ja koska tämä kuva on jo kerran somessa julkaistu, ajattelin sen uudestaan nyt tähänkin laittaa. Mielestäni on mielenkiintoista pohdiskella somen etiikkaa. Rajat hämärtyvät usein ja yksityisestä tehdään julkista. Mikä on lapsen oikeus kaiken sen keskellä? Kenelle hänen yksityisyytensä kuuluu? Missä menee lapsen rajat? Muutama vuosi sitten Itävallassa olikin ensimmäinen oikeustapaus asian tiimoilta, kun lapsi täytettyään 18-vuotta haastoi vanhempansa oikeuteen. Kuinka moni on lukenut esim. Unicefin kirjoitukset aiheesta? Tästä voisin kirjoittaa koko illan, mutta enpäs sitä tee, vaan toivotan perheemme kesäisen fiiliksen kera ihanaa viikon jatkoa sinulle!

Haasteen saa Marjo Jotain kaunista -blogista!